Kevättulva nousussa Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella – näihin paikkoihin odotetaan keskimääräistä suurempia tulvia
Keskimääräistä suurempia tulvia odotetaan Kainuun ja Koillismaan alueille sekä Tornionjoelle, Muonionjoelle ja Ounasjoelle.Lämmin sää on kiihdyttänyt lumen sulantaa ja kääntänyt jokien ja luonnontilaisten järvien vedenkorkeudet nousuun Kainuusta pohjoisimpaan Lappiin ulottuvalla alueella. Keskimääräistä suurempia tulvia odotetaan Kainuun ja Koillismaan alueille sekä Tornionjoelle, Muonionjoelle ja Ounasjoelle. Tulvatilanteesta tiedotetaan vesi.fi-sivustolla.
Kuusamossa Karhunkierros katkeaa tulvaveden vuoksi 13.5. noin viikon ajaksi.
Pohjois-Pohjanmaan Elykeskus kehottaa jokivarsien asukkaita ja kiinteistönomistajia seuraamaan tulvatilannetta ja varautumaan siihen tarpeen mukaan. Irtotavara kannattaa kerätä pois tulvan tieltä ja alavilla paikoilla kannattaa mahdollisesti varautua rakennusten suojaamiseen.
Oulujoen vesistössä pienimmät luonnontilaiset järvet ovat monin paikoin jo ylittäneet keskimääräisen kevättulvan tason, ja nousevat tulvahuippuihin viikonvaihteessa tai alkuviikosta. Lentuan ja Lammasjärven vedenkorkeudet nousevat keskimääräistä suurempiin huippuihin ensi viikolla.
Iijoen vesistössä tulvahuippua ennustetaan ensi viikolle, Siuruanjoella ja Livojoella jo viikonlopulle. Jongunjärven vesi nousee tielle ensi viikon alussa. Pudasjärvellä vedenkorkeus voi nousta uhkaamaan vapaa-ajan asuntoja ensi viikolla. Oulankajoella tulva katkaisee ennusteen mukaan Karhunkierroksen vaellusreitin viikonloppuna, tulvahuipun ajoittuessa ensi viikon alkuun. Kuivajoen keskimääräistä pienempi tulvahuippu saavutettiin eilen ja virtaamat ovat kääntyneet laskuun.
Lapissa suurimpia tulvia ennustetaan Tornionjolle ja Muonionjoelle, missä keskimääräistä suurempi tulvahuippu ajoittuu ensi viikon lopulle. Myös Ounasjoella Kittilässä keskimääräistä suurempaa tulvahuippua ennustetaan ensi viikon lopulle.
Mikäli ensi viikolla on sateista ja hyvin lämmintä, tulvahuippu voi yltää vahinkorajalle. Ivalojoella vedenkorkeuden ennustetaan nousevan huippuunsa keskimääräisen tulvahuipun tasolle tai hieman sen alle jo viikonloppuna tai alkuviikosta. Tenojoelle ennustetaan keskimääräisen suuruista tai hieman pienempää tulvahuippua ensi viikolle. Simojoki on parhaillaan keskimääräistä pienemmässä tulvahuipussaan.
Pohjois-Savossa Poro- ja Onkivedellä kanavajuoksutukset ovat kääntäneet vedenkorkeuden hitaaseen laskuun. Kallaveden pinta on jo lähellä keskimääräistä kevättulvahuippua ja sen ennustetaan nousevan vielä noin 10 cm kuluvan ja ensi viikon aikana.
Pohjois-Karjalassa Pielisen vedenkorkeus lähestyy keskimääräistä tulvahuippua ja sen ennustetaan nousevan touko-kesäkuun vaihteeseen mennessä vielä 20–30 senttiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






