Fennovoiman ydinpolttoaineen loppusijoituspaikkaa ei ole päätetty
TEM pitää loppusijoituksen ympäristövaikutusten arviointia riittävänä. Pyhäjoen voimalan rakentamisluvan käsittely jatkuu.
Fennovoima ja Posiva tekivät aiemmin kesällä sopimuksen asiantuntijapalveluista. Kuvassa yhtiöiden toimitusjohtajat Toni Hemminki ja Mika Pohjonen (oik.). LEHTIKUVA / SEPPO SAMULIFennovoiman suunnitelma käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaksi on tarpeeksi laaja, arvioi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).
Ministeriö totesi tiistaina, että Fennovoiman kesäkuussa jättämä arviointiohjelma täyttää periaatepäätöksen asettaman ehdon. Ohjelman sisältöä ei kuitenkaan ole vielä arvioitu.
Ehdon täyttyminen merkitsee, että Pyhäjoelle rakennettavan ydinvoimalan rakentamisluvan käsittely jatkuu ministeriössä.
Loppusijoituspaikkaa ei kuitenkaan ole vielä päätetty. Fennovoiman nimeämiä mahdollisia loppusijoituspaikkakuntia ovat Eurajoki ja Pyhäjoki, joista viime mainittu kumosi tiistaina Ylen mukaan loppusijoituksen.
Seuraavaksi alkaa Fennovoiman loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointi, kun työ- ja elinkeinoministeriö järjestää julkiset kuulemistilaisuudet käsittelyn aikana Eurajoella ja Pyhäjoella.
Lupahakemus tulee valtioneuvoston päätettäväksi aikaisintaan vuonna 2018.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
