Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Yhdysvallat kertoo tehneensä iskuja Iraniin – Trump: Iranilla kestänyt liian kauan sopimuksen kanssa

    Iranin ulkoministerin mukaan maan asevoimat ei jätä vastaamatta yhteenkään hyökkäykseen.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti väittänyt, että sopimus Iranin kanssa on lähellä, mutta toistaiseksi neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta. AFP/LEHTIKUVA.
    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti väittänyt, että sopimus Iranin kanssa on lähellä, mutta toistaiseksi neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta. AFP/LEHTIKUVA.  

    Yhdysvallat teki iskuja Iraniin keskiviikon vastaisena yönä. Yhdysvaltain Lähi-idän joukkojen komentokeskus Centcom kertoi asiasta viestipalvelu X:ssä.

    Centcomin mukaan iskut olivat vastaus siihen, että Iran pudotti yhdysvaltalaisen taisteluhelikopterin.

    Centcom kertoi aloittaneensa iskut Suomen aikaa puoliltaöin. Aamuyöllä komentokeskus kertoi päättäneensä iskut, joita ilmavoimat teki Iranin sotilaskohteisiin lähellä Hormuzinsalmea.

    Iranilaismedian mukaan yön aikana kuultiin useita räjähdyksiä Iranin etelärannikolla lähellä Hormuzinsalmea.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan Iranilla on mennyt liian kauan aikaa rauhansopimuksen neuvottelemisessa Yhdysvaltojen kanssa.

    ”Heillä on mennyt liian kauan sopimuksen neuvottelussa, mikä olisi ollut heille loistava. Nyt heidän on maksettava siitä hinta”, Trump kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

    Trump myös sanoo, että Iran on asevoimiaan myöten täysin lyöty.

    Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoi iskujen alettua, että Iranin asevoimat ei jätä yhtäkään hyökkäystä tai uhkausta vastaamatta.

    ”Taisteluissa kärsimistään tappioista huolimatta Yhdysvallat päätti koetella päättäväisyyttämme. -- Poistukaa alueeltamme, jos haluatte olla turvassa”, Araghchi sanoi X:ssä.

    Iranin vallankumouskaarti ilmoitti myöhemmin tehneensä drooni-iskun Yhdysvaltain tukikohtaan Bahrainissa sekä ohjusiskun tukikohtaan Jordaniassa.

    Jordanian asevoimat kertoo torjuneensa ainakin viisi Iranista laukaistua ohjusta. Asevoimien mukaan iskut eivät aiheuttaneet uhreja tai muuta vahinkoa. Myös Kuwaitissa maan asevoimat kertoi torjuneensa ilmaiskuja.

    Iran ei ole sanonut olleensa kopteri-iskun takana, kertoo New York Times. Iranin yleisradioyhtiö IRIB kertoi sotilaslähteen pohjalta, ettei maa ollut tehnyt operaatioita Hormuzinsalmella kuluneen vuorokauden aikana.

    Trump kertoi Suomen aikaa tiistai-iltana, että Iran oli pudottanut Apache-taisteluhelikopterin Hormuzinsalmella. Presidentti sanoi, että Yhdysvaltojen on vastattava tekoon.

    Trumpin mukaan kopteri oli ollut partioimassa Hormuzinsalmen alueella, kun se pudotettiin. Koneessa olleet kaksi lentäjää eivät haavoittuneet. Centcom kertoi, että lentäjät pelastettiin tiistaina alkuyöstä noin kaksi tuntia sen jälkeen, kun kopteri oli pudonnut lähellä Omanin rannikkoa.

    Trump kommentoi myöhemmin yhdysvaltalaiskanava ABC Newsille, että hän halusi Yhdysvaltain vastauksen Iranin iskuun olevan erittäin voimakas.

    ”Uskon, että vastauksen pitäisi olla erittäin vahva, erittäin voimakas, ja sitä tämä on”, hän kommentoi Yhdysvaltain iskuja kanavan mukaan.

    Iran ja Yhdysvallat ovat pyrkineet sopimaan rauhasta Lähi-itään aina huhtikuusta lähtien, kun maiden välille sovittiin aselepo.

    Trump sanoi alkuviikosta, että Lähi-idän rauhansopimus syntyy lähipäivinä, minkä jälkeen Hormuzinsalmi avataan. Trump on toistuvasti väittänyt, että sopimus Iranin kanssa on lähellä, mutta toistaiseksi neuvottelut eivät ole tuottaneet tulosta. Tiistaina hän määräsi iskuja Iraniin, mikä ei Iranin mukaan auttanut neuvotteluja.

    ”Valitettavasti Yhdysvallat vahingoittaa diplomaattista prosessia ristiriitaisilla viesteillään, näkemyksien ja vaatimuksien vaihtelulla ja mikä pahinta, jatkuvilla aselevon rikkomuksilla”, Iranin ulkoministerin tiedottajan Esmaeil Baqaein sanoo.

    Hänen mukaansa mikä tahansa diplomaattinen prosessi kärsii voimankäytöstä sekä laittomista toimista.