Raportti: Bensan ja dieselin hintojen ennustetaan laskevan jopa superhalpaan tasoon
Vuonna 2030 öljy-ylijäämän odotetaan raportin mukaan olevan jopa yli kahdeksan miljoonaa barrelia öljyä päivässä.Fossiilisista liikennepolttoaineista voi tulla jo muutamassa vuodessa erittäin edullisia, ennustaa kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tuore raportti.
Syynä on muun muassa liikenteen maailmanlaajuinen massasähköistyminen sekä raakaöljyn pumppauskapasiteetin yhä vain jatkuva kasvu.
IEA on autonominen hallitustenvälinen järjestö, joka tarjoaa poliittisia suosituksia, analyyseja ja tietoja maailman energiasektorista. IEA:n kaikkiaan 44 maata edustavat peräti 75 prosenttia koko maailmanlaajuisesta energiantarpeesta.
Vuonna 2030 öljy-ylijäämän odotetaan raportin mukaan olevan jopa yli kahdeksan miljoonaa barrelia öljyä päivässä. Kysyntää laskevat sähköautojen ohella myös perinteisten polttomoottoriajoneuvojen polttoainetehokkuuden kasvu sekä öljyn käytön väheneminen Lähi-idän sähköntuotannossa.
”Erityisesti bensiini tulee suhteellisesti halvemmaksi, IEA:n toimitusjohtaja Fatih Birol arvioi raporttia.”
Ennusteen mukaan öljyn tarjonta ylittäisi kysynnän jo vuonna 2025.
Se johtaisi nykyistä halvempiin jalostamohintoihin, mikä voi näkyä myös matalampina pumppuhintoina – elleivät esimerkiksi eri välikädet, paikalliset verotasot tai tulossa olevat uudet päästökauppapykälät tule jossain kohtaa väliin.
IEA:n mukaan öljyn hinnan lasku voi toisaalta johtaa myös johtaa siihen, että korkeamman kustannustason tuottajat lopettavat öljyn pumppaamisen. Se taas keikauttaisi markkinatilanteen päälaelleen ja veisi hintatason uudelleen nousuun.
Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






