Hallituspuolueet torjuvat maataloustuen leikkaukset
Maaseudun Tulevaisuuden vaalikoneessa 118 nykyistä kansanedustajaa eli yli puolet eduskunnasta vastasi kieltävästi siihen, pitääkö maatalouden tukia leikata.
Tiukimmin sitä mieltä olivat hallituspuolueiden keskustan ja perussuomalaisten edustajat. Heistä kukaan vaalikoneeseen vastannut ei ollut eri mieltä.
Keskustasta vaalikoneeseen vastasi 45 edustajaa 49:stä ja perussuomalaisista 28 edustajaa 38:sta, joten vaalikoneen vastaukset edustavat eduskuntaryhmän enemmistön mielipidettä.
Myös muissa puolueissa vaalikoneeseen vastanneiden kansanedustajien enemmistö torjui maatalouden tukileikkaukset. Heidän lukumääränsä ei kuitenkaan yllä yli puoleen eduskuntaryhmän koosta.
Hyvin lähellä enemmistöä olivat kokoomuksen vastaajat. Demareissa vastanneiden mielipiteiden jakautuminen ja vastaamattomien runsas luku jättää epäilyn puolueen kannasta.
Tuleva pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kuuluu niihin, jotka vastasivat ”täysin eri mieltä” siihen, pitääkö maataloustukia leikata.
Keskustan ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö piti vaalikoneessa tarpeellisena tukea myös yksityismetsien hoidolle.
Lisäksi kaikissa puolueissa oli hyvin vahvaa kannatusta maaseudun tiestön ylläpidolle.
Maa- ja metsätaloustuottajajärjestö MTK näkee byrokratian ja sääntelyn vähentämisen välttämättömäksi keinoksi lisätä Suomen kilpailukykyä. Puheenjohtaja Juha Marttilan mukaan siten on tehtävissä ”tiikerinloikka”.
”Perustavoitteet eivät ole muuttuneet, vaikka Sipilän toivomaa yhteiskuntasopimusta ei syntynyt.”
Marttila hakisi myös valtiontalouden säästöjä toiminnan tehostamisesta. Esimerkkejä ovat sote sekä aluehallinnon järjestäminen niin, että kunnilla, alueilla ja valtiolla on omat tehtävänsä ilman päällekkäisyyksiä.
MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi arvelee, ettei valtiontalouden säästöjä ole mahdollista toteuttaa ilman, että puututaan isoimpiin menoluokkiin, kuten sosiaali- ja terveysministeriön ja opetusministeriön pääluokkiin.
Maa- ja metsätalousministeriön budjetti on Sahin mukaan vedetty viime vuosina niin kireälle, ettei siinä enää ole leikkausvaraa.
”Teoriassa merkittäviä säästöjä olisi saatavissa vain maatalouden kansallisesta tuesta ja metsänhoidon kemeratuesta. Mutta ei ole mitään järkeä lähteä itse leikkaamaan tukia, joista on juuri väännetty tiukat neuvottelut EU:n kanssa. Mahdottomaksi maataloustuen leikkauksen tekee myös maatalouden nykyinen huono kannattavuus.”
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
