Wunderbaumille menee ehdotus petokarkottimesta
Wunderbaumien suomalainen maahantuoja aikoo ehdottaa tuoksukuusitehtaalle, että se ottaisi mietintään petojen, kuten karhujen ja susien, karkotushajun kehittelyn.
Maaseudun Tulevaisuus kertoi maanantain numerossa, että Pohjois-Karjalassa voimakkaita Wunderbaumeja käytetään karjan laitumilla karhuja vastaan.
SEAB Finlandin toimitusjohtaja Vesa Tuokko on kuullut tuoksukuusien käytöstä satoja versioita, mutta petotorjuntaan hän törmää nyt ensimmäisen kerran. Maahantuojan aamupalaverissa asia otettiin hänen mukaansa vastaan puoliksi leikillään mutta myös tosissaan.
”Käännämme artikkelit ja lähetämme tehtaalle Ruotsiin, jotta voivat lukea ne. Emme ole ainut maa, jolla on esimerkiksi karhu- tai susiongelma. Kaikki uudet tuotekehitykset ovat tervetulleita, ja luulen, että asia otetaan esille ensi viikon palaverissa Wunderbaumilla”, Tuokko kertoo ja jatkaa:
”Mikä ettei: voitaisiin tehdä voimakas tuoksu, joka viittaisi jotenkin ihmiseen. Kyllä eläin sitä karttaa.”
Suomalaiset ovat todellista Wunderbaum-kansaa, sillä täällä myydään vuodessa miljoona ”ihmekuusta”. Valtaosa ostajista on autoilevia nuoria miehiä, mutta käyttäjäkunta naisistuu ja vanhenee.
”Etenkin itäsuomalaisista pikkukaupungeista löytyy tosi uskollisia käyttäjiä. Lappeenrannasta ja Mikkelistä lähtien ylöspäin menee Wunderbaumeja huimia määriä suhteessa asukaslukuun. Toinen hyvä alue on Pohjanmaa: Seinäjoki, Pietarsaari, Kokkola ja Vaasa”, Tuokko kertoo.
Riitta Ryynänen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
