Maan alla muhii tuhansien kilometrien korjausvelka
Vesi- ja viemäriverkostoja voidaan kunnostaa nykyisin myös niin, ettei koko linjaa tarvitse avata ja korvata. Kuvassa saneerataan verkostoa Hämeenlinnassa. Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy Kuva: Viestilehtien arkistoYhdyskuntiin pääosin 1960–80-luvuilla rakennettu vesijohtoverkosto alkaa rapautua.
Vesialan asiantuntijat arvioivat jo vuonna 2009 tehdyssä kyselyssä, että verkostojen uusiminen on parin lähivuosikymmenen suurin urakka eikä siihen ole riittävästi varauduttu.
Verkostojen uudistamiseen ja ylläpitoon pitäisi dosentti Tapio Katkon laskujen mukaan laittaa vuosittain kaksin–kolminkertainen määrä rahaa.
”Saneeraamaan on pakko ryhtyä, ennen kuin verkosto täysin rapistuu.”
Katko on kirjoittanut suomalaisesta vesihuollosta ja vesiosaamisen haasteista 500-sivuisen tietokirjan, joka julkaistiin viime keväänä.
Juomakelpoinen vesi on välttämättömyyspalvelu, jonka pitää olla saatavissa vuorokauden ympäri. Sen kunnon pitäisi Katkon mukaan olla kouluarvosanoin mitaten 8 tai mieluummin 9. Koko maan verkoston toimivuutta arvioiva tuorein kartoitus antoi kuitenkin arvosanaksi vain 7.
Korjausrästien suuri määrä huolettaa alan asiantuntijaa, koska ongelma ei voi ainakaan kunnallisissa vesiyhtiöissä johtua varojen vähyydestä.
Kuntalaiset maksavat vesimaksua, jonka pitäisi lain mukaan kattaa niin juoksevat kulut kuin pitkävaikutteiset investoinnit.
Vesijohtoverkosto kattaa yhteensä noin 100 000 kilometriä ja jäte- ja hulevesiviemäreitä riittää 50 000 kilometriä (katso grafiikka alla).
Vesi- ja viemärilaitosyhdistys (VVY) laski vuosi sitten, että vain 0,4–0,9 prosenttia verkostosta saneerataan vuosittain.
Katko painottaa, että maksujen tulisi perustua todellisiin kustannuksiin eikä ajatukseen, että vesimaksujen pitää olla halvempia kuin naapurikunnissa.
”Toki kunnilla on epäsuoria kuluja, joiden kattamiseen tarvitaan vesimaksuista jokin osa. Mutta eivät tällaiset erät voi olla 30:tä prosenttia liikevaihdosta”, hän napauttaa.
Katko arvostelee suuria kaupunkeja siitä, että ne pakottavat poliittisin päätöksin vesilaitoksensa harjoittamaan jopa lainvastaista piiloverotusta.
Vesihuollon nimissä kerätyt varat siirretään kartuttamaan menopaineiden kanssa kituvien kuntien yleistä kassaa, mikä pahentaa korjausvajetta.
Maaseudun osuuskunnissa tilanne ei ole hänen mukaansa vielä yhtä huolestuttava, koska niiden verkosto on nuorempaa. Sielläkin olisi syytä panostaa asiaan nykyistä enemmän.
Suomessa on nähty viime vuosina useita pahoja tulvia, myös poikkeuksellisina vuodenaikoina. Katkon kirjassa vesialan asiantuntijat pitävätkin haavoittuvuutta toiseksi suurimpana vesihuollon haasteena.
Vesihuoltolakia ollaan uudistamassa. Vastuu hulevesien hoidosta siirtyy yhä enemmän kunnille. Mutta niin kauan kuin lakia vasta valmistellaan, myös tämän puolen investointeja lykätään, Tapio Katko kuvaa.
”Toimintavarmuuteen on kuitenkin viime vuosina satsattu. Nokian kriisi oli asiassa tarpeellinen kansallinen herättäjä”, hän painottaa.
Tapaus osoitti, että puhdas vesi ja toimiva viemäröinti ovat muuttuneet Suomessa liiankin itsestään selviksi.
”Kun tulee myrsky ja sähköt menevät, ongelma on helppo huomata. Vesihuoltoverkosto on maan alla ja näkymätön, sen vuoksi sitä ei aina muisteta.”
Hän arvioi, että yhteistyötä vesihuollon, rakentamisen ja kaavoituksen ammattilaisten välillä pitäisi parantaa. Taustalla on sukupolvenvaihdoksesta johtuva väen vaihdos. Kymmenen vuoden aikana eläköityy suuri joukko väkeä niin vesi- ja sähkölaitoksilta kuin kaavoituksesta.
Katko toivoo esimerkiksi, että arkkitehtien opetuksessa otettaisiin paremmin huomioon luontoon ja vesivaroihin liittyvät perusasiat.
Vesihuoltoa ajatellen kaksi keskeisintä ovat sulamis- ja sadevesien luontaisten reittien huomioinen ja pohjavesien suojelu niin, ettei pohjavesien laatua missään vaiheessa vaaranneta.
Suomi on ollut niin yhdyskuntien kuin teollisuuden vesihuollossa maailman kärkimaita. Tapio Katko on kuitenkin hyvin huolissaan vesialan opetuksen ja tutkimuksen hiipumisesta.
”Pitää miettiä, mikä on yliopistojemme yhteiskunnallinen tehtävä eikä vain vertailla pärjäämistä kyseenalaisin perustein tehdyissä kansainvälisissä rankingeissa.”
Yliopistojen yksipuolinen vertailu johtaa hänen mielestään suuntaan, jossa jatkossa vain yhdessä korkeakoulussa kolmen sijasta voi opiskella vesihuollossa tarvittavaa osaamista.
”Jos siihen mennään, Aalto-yliopisto kouluttaa osaajia pääkaupunkiseudun tarpeisiin ja muu Suomi jää oman onnensa nojaan”, Katko pelkää.
Hän muistuttaa, että vesialan osaamista voitaisiin paitsi myydä vihreän talouden tuotteiden ja palvelujen muodossa myös tarjota koulutuksena niille, jotka sitä tarvitsevat eli kehitysmaihin.
KAIJALEENA RUNSTEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
