Syksyn sateille on tilausta – muuten riskinä ovat kalakuolemat ja vedenhankinnan vaikeudet
Yksityiskaivoja on paikoin kuivunut. Vesilaitosten vedenhankintaan pohjavesien lasku ei ole merkittävästi vaikuttanut.
Saimaan vedenkorkeus on ollut viime syksystä asti keskiarvojen yläpuolella. Huippukorkeus osui nyt kesä–heinäkuun vaihteeseen. Kuva: Johannes WiehnSateita odotellaan täydentämään pohjavesivarastoja ennen talvea.
Pohjavedet sekä jokien ja järvien pinnat ovat monin paikoin hyvin alhaalla. Vähäsateinen ja lämmin kesä on laskenut vesien pintoja etenkin maan länsi- ja keskiosassa, kertoi tiistaina Suomen ympäristökeskus (Syke).
Hydrologi Johanna Korhonen Sykestä muistuttaa, että pohjaveden korkeus laskee yleensä lisää talven aikana.
"Jos talvi tulee aikaisin, pohjavesien pinnat voivat laskea hyvinkin alas. Se voi vaikuttaa vedenhankintaan", sanoo Korhonen.
Toistaiseksi pohjavesien lasku ei ole Korhosen mukaan merkittävästi vaikuttanut vesilaitosten vedenhankintaan. Yksityiskaivoja on paikoin kuivunut.
Järvien ja jokien vedenkorkeudet ovat Syken mukaan Lappia lukuun ottamatta tavanomaisten lukemien alapuolella.
Aikainen talvi toisi Korhosen mukaan kalakuolemien riskin. "Vesitilavuus on tavanomaista pienempi, joten happi kuluu nopeammin loppuun."
Edellinen merkittävä kuivuusjakso oli 2002–2003. Silloin kuivuutta kärjisti Korhosen mukaan se, että talvi tuli erittäin aikaisin.
Saimaa on ollut Korhosen mukaan viime syksystä asti keskiarvojen yläpuolella. Huippukorkeus osui nyt kesä–heinäkuun vaihteeseen.
Saimaan ja Pielisen vedenkorkeudet jatkavat laskua pitkälle syksyyn ja ennusteen mukaan pysyvät koko syksyn tavallista alempana.
Pohjois-Lapissa on satanut elokuussa Korhosen mukaan selvästi yli keskiarvojen. Inarinjärven vedenpinta on noussut 15 senttiä keskimääräistä korkeammalle.
Lue lisää: Pohjavedet sekä jokien ja järvien vedet paikoin erittäin alhaalla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
