Konetaito kulkee suvussa
Heli Haapaniemi viihtyy uudessa työssään ajokoneen kuljettajana. ”Metsässä saa olla oman itsensä herra.” Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoSASTAMALA (MT)
Sami Haliseva, Ari Haapaniemi ja Heli Haapaniemi tekevät konetyötä toisessa polvessa. Ari Haapaniemi ja Haliseva ovat jatkaneet vanhempiensa bisneksiä yrittäjinä.
Haapaniemien yritys toimii enimmäkseen maanrakennusalalla, mutta metsätyöstä on tullut lisäansioita. Lisäksi tukkien sahaaminen on sydäntä lähellä. Raamisaha elätti Arin isän, nyt sen käyttö on mieluisa harrastus ja kevään merkki.
Heli Haapaniemi oli aikaisemmin töissä keittiössä. Aika teki tehtävänsä: koneyrittäjän tytär pääsi ajokoneen puikkoihin, kun sellainen hankittiin Arin ja hänen veljensä yritykseen puolitoista vuotta sitten.
”Irtisanouduin, koska halusin tehdä sellaista, missä on oman itsensä herra. Siinä vaiheessa ostettiin ajokone.”
Ari ehtii puunajoon joskus iltavuoroon, enimmäkseen konetta ajaa Heli. Ajokkina on yhdeksäntoista vuoden ikäinen Valmet 840.
”Se on tuommoinen vanhus, mutta sillä oli hyvä opetella.”
Heli Haapaniemi oli kokeillut joskus puunajoa isänsä koneella, mutta kunnon kokemusta siitä ei kertynyt. Metsäkonetyön oppii tekemällä, mieluiten omassa rauhassa.
”Kun toinen kyttää vieressä, ei tule mitään.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
