Urpilainen: Suomessa eletään yli varojen
Hallitus on esitellyt eduskunnalle talousarvioesityksensä vuodeksi 2014. Kansanedustajat aloittivat tiistaina budjetin käsittelyn.Suomessa on eletty yli varoen ja hallituksella on kipeä tehtävä kuroa budjettivajetta umpeen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) arvosteli tiistaina eduskunnan budjettikeskustelussa.
Ensi vuoden talousarvioesitys on suuruudeltaan 53,9 miljardia euroa. Potti on pienentynyt miljardilla, mutta silti se on 6,7 miljardia alijäämäinen. Valtio paikkaa vajetta ottamalla lisää velkaa. Velan määrä nousee lähes sataan miljardiin euroon.
”Se ei ole kestävä tie. Esitykset merkittävästä lisävelanotosta eivät ole sen vastuullisempia kuin esitykset äärimmäisistä leikkauksista”, Urpilainen sanoi.
Urpilaisen mukaan hallitus pitää velkasuhteen taittamisesta kiinni, mutta hallitus ei halua ”omilla toimilla pahentaa taantumaa”.
Urpilainen vetoaa yrityksiä käyttämään tulevasta osinkoveronalennuksesta saadut hyödyt oman toimintansa vahvistamiseen.
”Osinkoverotuksen uudistuksella kannustetaan yrityksiä sijoittamaan voittonsa uuteen tuotantoon ja innovaatioihin, ei jakamaan niitä voittoina omistajille.”
Urpilaisen mielestä neuvoteltu työmarkkinaratkaisu on hyvä esimerkki yhteistyöstä. Hän penäsi puheenvuoronsa lopuksi ”yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
