Kuljetusyrittäjät pakotetaan työajan piiriin
Uusi laki rajoittaa kuljetusyrittäjän työajan 48 tuntiin viikossa. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoSuomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on pitänyt EU parlamentin päätöstä vakavana iskuna sekä kuljetusalaa että koko eurooppalaista yrittäjyyttä kohtaan. Sen kustannukset pelkästään Suomessa ovat noin 70 miljoonaa euroa.
”Tämä on huono päätös yrittäjille ja Suomelle ja koko EU:lle, jonka kilpailukykyä päätös syö”, summaa SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen.
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) myöntää, että lakiesitys on tehty pakon edessä. Sen virallisena tavoitteena on parantaa tieliikenteen turvallisuutta ja ammattilaisten terveyttä sekä edistää reilua kilpailua.
Uuden lain mukaan yrittäjäkuljettajan työajan on jäätävä 48 tuntiin viikossa neljän kuukauden tasoittumisjaksolla. Maksimissaan työaika voisi kuitenkin olla 60 tuntia viikossa.
Kyllösen mukaan laki sisältää laajat poikkeamismahdollisuudet enimmäistyöajasta ja yötyöstä työn järjestelyyn liittyvistä syistä. Esityksessä on pyritty asettamaan yrittäjille niin vähän velvoitteita kuin mahdollista.
Yrittäjäkuljettaja voi myös valita pidemmän kuuden kuukauden tasoittumisjakson, jolloin 60 tunnin työviikko voi ylittyä hetkellisesti.
Lehtonen pitää koko lakia turhana. Asian ainoa hyvä puoli on, että kuljetusyrittäjiä kuultiin lain valmistelussa.
Tärkeimmäksi joustoksi hän nostaa rangaistuspykälän poistamisen. Siltä osin kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun kansallisen edun hakeminen on ajanut EU:n tekemien päätösten kirjaimellisen noudattamisen ohitse.
”Tältä osin asiaan haettiin aidosti kansallisen edun mukainen ratkaisu. Toivon, että myös lain soveltamisen lähtökohdaksi otettaisiin kansallinen etu ja että työsuojelutarkastajat keskittyisivät jatkossa muihin asioihin kuin yrittäjien työaikaseurantaan.”
Opposition lisäksi myös kokoomuksen yrittäjäsiipi kritisoi lakiesitystä.
Se kun puuttuu yrittäjän vapauteen.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
