Kemerahakemukset moninkertaistuneet
Kestävän metsätalouden rahoituslain mukaiset kemerahakemukset ovat moninkertaistuneet. Hakemustulvan takana on lainsäädännön muutos.
Metsäkeskuksen mukaan rahoituslain uudistus sai aikaan ennalta arvaamattoman hakemustulvan. Vanhan kemeralain mukaisten hakemusten määrä kasvoi keväällä kolmella neljänneksellä. Niiden osalta hakuaika päättyi 17. huhtikuuta.
Metsäkeskuksen pitää antaa siihen liittyvät rahoituspäätökset tämän kuun loppuun mennessä.
Kemerauudistus muutti työlajeja ja rahoitusta. Uutta on myös vaatimus ennakkosuunnitelmasta.
Metsäkeskuksen mukaan etenkin poistuvia työlajeja koskevat hakemukset lisääntyivät keväällä. Pellometsityksen ja pystykarsinnan osalta tukihakemukset nelinkertaistuivat.
Myös metsänuudistamiseen haettiin tukea lähes neljä kertaa enemmän. Ainoastaan luonnontuhometsityshakemusten määrä pieneni.
Hakemusmäärät kasvoivat eniten pohjoisessa Suomessa. Pienintä hakemusmäärän kasvu oli Etelä-Savossa.
Metsäkeskuksen mukaan uusien suunnitelmallisten kunnostusojitus- ja metsätiehankkeiden suunnittelutuesta osa siirtyy maksettavaksi syyskuussa. Myös aikaisemmin hyväksyttyjen keskeneräisten suunnitelmallisten hankkeiden tuet maksetaan pääosin vasta syyskuussa.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
