Ympäristö ja omaleimaisuus kylien valtteja
Inkoon itäosassa sijaitseva Degerbyn kirkonkylä kuului aikoinaan Neuvostoliitolle vuokrattuun Porkkalan alueeseen. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoINKOO (MT)
Länsi-Uudellamaalla sijaitseva Degerbyn kirkonkylä valmistautuu vilkastuvaan kesäaikaan. Noin tuhannen asukkaan kylän asukasmäärä kaksinkertaistuu pian kesäasukkaiden myötä. Lisäksi kylässä vierailee vuosittain noin 3 000 matkailijaa, lähinnä kesäaikaan.
Turisteja Degerbyssä viehättävät erityisesti pieni, idyllinen kirkonkylä ja saaristoluonto, joka on erityisesti melojien suosiossa.
Myös alueen poikkeuksellinen historia osana Neuvostoliitolle luovutettua Porkkalanniemeä tekee kylästä kiinnostavan kesäkohteen. Degerbyn kylä kuuluu alueeseen, joka jouduttiin jatkosodan jälkeen luovuttamaan Neuvostoliitolle meritukikohdaksi. Kyläläiset joutuivat evakkoon yli vuosikymmenen ajaksi.
Vuonna 1956 kotiin palaavia odottivat huonokuntoiset tai tuhoutuneet rakennukset, joita kunnostettiin talkoovoimin.
”Degerbyssä on vahva yhteishenki ja kyläläiset ovat tottuneet talkootyöhön”, kertoo kyläyhdistyksen aktiivi Lena Selén kyläkonttori Rosenbergin tiloissa toimittajajoukolle.
Vanha puurakennus toimi vuoteen 1944 asti vielä silloin itsenäisen kunnan kunnantalona.
Nykyisin rakennus on kyläläisten käytössä. Sen yhteydessä toimii Degerbyn ylpeydenaihe ja yhteinen ponnistus, vanhaan palotaloon koottu Igor-museo.
Degerbyn kaltaisia pieniä, omaleimaisia ja eläviä kyliä on Suomessa paljon, kertoo Lomalaidun ry:n koordinoiman kylämatkailuhankkeen projektipäällikkö Tiina Perämäki.
Perämäen luotsaaman hankkeen tarkoituksena on elävöittää suomalaisia kyliä ja kehittää kylien maaseutumatkailua tuottoisaksi liiketoiminnaksi.
Matkailijoita kiinnostavat kylissä maisemat, ympäristö, perinne, historia sekä kyläläiset ja ilmapiiri.
Vahva kyläidentiteetti, kuten degerbyläisillä on, auttaa Perämäen mukaan matkailun kehittämisessä.
”Hankkeessa autamme kyliä löytämään kylän ’helmet’ ja paketoimaan ne asiakkaille kiinnostaviksi paketeiksi”, Perämäki kertoo.
Matkailupaketin luomisessa on vahvasti mukana tarinallisuus, mutta yhtä ainoaa mallia matkailun kehittämiselle ei ole löydetty.
”Jokainen kylä on erilainen, omine vahvuuksineen. Tärkeintä on, että matkailija kokee tulevansa koko kylän vieraaksi”, Perämäki selittää.
EU-rahoitteisessa hankkeessa on mukana 14 erilaista kylää eripuolilta Suomea. Yksi kylistä on Inkooseen kuuluva Degerby.
Myös Degerbyssä ja sen Igor-museossa kylän historia ja ihmisten tarinat korostuvat. Museo on koottu kylän maatiloilla työskennelleiden sotavankien isäntäväelle antamista pienistä lahjoista. Kun venäläisten ja muualta Baltiasta kotoisin olevien vankien piti jatkosodan jälkeen lähteä Suomesta, se oli monelle vaikea paikka.
Museon tarina juontaa nimensä Igor-vangista, joka veisti isäntäperheen tytölle puunuken muistoksi.
Jokaisen museon esineen takana on oma tarinansa ja henkilönsä. Vuosi vuodelta tarinoita tulee lisää, kun aikanaan kylässä asuneiden kertomukset kantautuvat kylätoimikunnalle.
”Joka ikinen päivä saamme jonkin pienen palan täydentämään Degerbyn tarinaa”, Lena Selén iloitsee.
AURA PILKAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
