Ulkopolitiikan johtaminen sanahelinää

SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen sanoo, että tasavallan presidentin tehtävissä ulkopolitiikan johtaminen on etusijalla (MT 23.12.).

Perustuslain 93. §:n mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Pykälä on onttoa sanahelinää niin kauan kuin ei päätetä, kuinka erimielisyydet presidentin ja valtioneuvoston välillä ratkaistaan.

Valtioneuvoston yleisistunnossa ratkaistaan muun muassa tasavallan presidentille tehtävät ratkaisuehdotukset. ”Jos erimielisyyttä ilmenee, asia päätetään äänestämällä”, todetaan laissa valtioneuvostosta. Pääministerillä on yksi ääni kuten muillakin ministereillä.

Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa, jonka kokouksiin presidentti osallistuu, sen sijaan ei voida äänestää. Eräs vaihtoehto olisi sekä presidentin että valtioneuvoston veto-oikeus, jolloin valta jakaantuisi tasan valtioelinten kesken. Nyt presidentillä ei ole mitään keinoa vaikuttaa ratkaisuehdotuksen sisältöön.

Jäsenyys YK:n turvallisuusneuvostossa 2013–14 olisi Lipposesta merkittävä saavutus: ”Se tarjoaisi keskeisen vaikuttajan paikan maailmanlaajuisissa kysymyksissä.” Kuinka Suomi voisi vaikuttaa maailman asioihin turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä, kun valtaa olisi tarjolla vain pari promillea eli tuhannesosaa?

YK:n turvallisuusneuvostossa pysyvien jäsenten eli ”viiden suuren” veto-oikeus takaa niille yli 98 prosenttia vallasta kymmenen vaihtuvan jäsenen jakaessa loput vajaat pari prosenttia keskenään! Pysyvän jäsenen valta on siten satakertainen vaihtuvaan jäseneen verrattuna.

Valtaa ei nimittäin mitata äänillä tai äänimäärillä, vaan niiden perusteella lasketuilla valtaindekseillä eli sillä, kuinka usein pysyvä tai vaihtuva jäsen on vaa’ankielenä kussakin eteen tulevassa asiassa. YK:n turvallisuusneuvostossa pysyvä jäsen (Britannia, Kiina, Ranska, Venäjä tai Yhdysvallat) on sata kertaa useammin vaa’ankielenä kuin vaihtuva jäsen. (Laakso, Markku, Vallan jakautuminen YK:n turvallisuusneuvostossa. Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitoksen tutkimuksia A 41/1976.)

Seppo Heinonen

taloustieteiden maisteri

Vantaa

Avaa artikkelin PDF