Kiinassa väkiluku laski jo toisena vuonna peräkkäin
Intia ohitti Kiinan viime vuonna maailman väkirikkaimpana valtiona.
Viranomaisten mukaan Kiinan väkiluku oli vuoden 2023 lopussa 1,409 miljardia. Väkiluku on yli kaksi miljoonaa matalampi kuin vuotta aiemmin. Uusin raportoitu lasku on myös yli kaskinkertainen siihen verrattuna, miten paljon väkiluku laski vuonna 2022. Kuva: LEHTIKUVA / AFPKiinassa väkiluku laski jo toista vuotta peräkkäin, selviää Kiinan tilastoviranomaisten julkaisemista luvuista. Viranomaisten mukaan Kiinan väkiluku oli vuoden 2023 lopussa 1,409 miljardia.
Väkiluku on yli kaksi miljoonaa matalampi kuin vuotta aiemmin. Uusin raportoitu lasku on myös yli kaskinkertainen siihen verrattuna, miten paljon väkiluku laski vuonna 2022.
Maan syntyvyys on hidastunut kasvavien taloudellisten paineiden ja muuttuvien sosiaalisten asenteiden vuoksi. Kiinan väkiluku kasvoi yli kuuden vuosikymmenen ajan ennen edellisten kahden vuoden laskua.
Intia ohitti Kiinan viime vuonna maailman väkirikkaimpana valtiona.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
