Keskon päivittäistavarakaupan liikevaihto ja tulos niiasivat huhti–kesäkuussa: ”Hyvä suoritus haastavassa markkinassa”
Kesko täsmensi koko vuoden tulosarviotaan lievästi alaspäin.
Korkojen kääntyminen laskuun ei vielä näy kuluttajien ostovoimassa. Keskon ruokakauppa pärjäsi suhteellisen hyvin alkuvuoden aikana kampanjoinnin avulla.Kauppakonserni Kesko arvioi puolen vuoden tuloksen ja liiketoiminnan perusteella toimintaympäristönsä jatkuvan ”haastavana”.
Keskon vertailukelpoinen liikevoitto laski huhti–kesäkuussa vajaat 30 miljoonaa euroa ja oli 178,3 miljoonaa euroa. Liikevaihtoa kertyi 3 093,4 miljoonaa euroa, ja vertailukelpoisesti liikevaihto laski edellisvuoden vastaavaan 4,1 prosenttia.
Tammi–kesäkuun liikevoitto oli 277,7 miljoonaa euroa (vertailukelpoinen), joka jäi viime vuoden vastaavasta noin 56 miljoonaa euroa.
Kuluvan vuoden huhti–kesäkuussa vertailukelpoinen liikevoitto oli reilut 178 miljoonaa euroa, kun se vuosi sitten samana ajanjaksona oli yli 207 miljoonaa euroa.
K-ryhmän päivittäistavaramyynti laski reilulla prosentilla. Myös rakentamisen ja talotekniikan kaupassa kannattavuus heikentyi.
Pääjohtaja Jorma Rauhala kuvasi tulostiedotteessa vuoden toista neljännestä ennakoidun mukaiseksi:
”Tulos oli jälleen hyvä suoritus haastavassa markkinassa.”
Päivittäistavarakaupassa hintainflaatio on hidastunut selvästi, ja oli enää 0,1 prosenttia. Keskon Rauhala kehui päivittäistavarakaupan asiakasvirtojen kasvaneen kampanjoinnin ansiosta. Asiakkaille hinnoittelu on tärkeää.
Kesäkuussa enintään 8 prosenttia alkoholia sisältävät juomat tulivat lakimuutoksen myötä myös ruokakauppoihin.
Keskon lyhyen ajan kokemusten perusteella viini ostetaan tyypillisesti osana ruokaostoksia.
Päivittäistavarakaupassa kuuden kuukauden liikevaihto laski 0,2 prosenttia. Kespron foodservice-liiketoiminnan lasku oli 0,3 prosenttia. Kespro toimittaa ruokaa esimerkiksi ravintoloille ja kahviloille.
Huhti–kesäkuussa Keskon ruoan verkkokauppa otti 13,5 prosentin kasvuloikan. Etenkin pikatoimitukset edistivät verkkokaupan kasvua.
Kesko täsmensi koko vuoden tulosohjeistustaan alkuvuoden liiketoiminnan perusteella. Yhtiö arvioi vuonna 2024 vertailukelpoisen liikevoiton olevan 620–680 miljoonaa euroa. Aiemmin vertailukelpoisen liikevoiton arvioitiin olevan 620–700 miljoonaa euroa.
Tulosohjeistuksen täsmennys perustuu ensimmäisen vuosipuoliskon kehitykseen sekä päivitettyihin arvioihin rakentamisen ja talotekniikan kaupan sekä autokaupan loppuvuoden kehityksestä. Tulosohjeistus perustuu arvioon suhteellisen lyhytaikaisesta taantumasta Keskon toimintamaissa.
Rakentamisen heikko suhdanne Pohjoismaissa näkyi Keskon rakentamisen ja talotekniikan kaupan kannattavuuden laskuna. Puolassa ja Baltiassa suhdanne on kääntynyt jo parempaan, Kesko raportoi.
Autokaupan toimialan liikevaihto laski toisella neljänneksellä 11,5 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











