Tutkija: Miksi uusia alueita turpeen nostoon luvitettiin vielä 2020, vaikka alasajo oli jo käynnissä? Myös metsäalaa ja eläintuotantoa uhkaavat samat vaaranpaikat

Turpeenpolton alasajo tapahtui liki vuosikymmen nykyhallituksen suunnitelmia aikaisemmin. Sen seurauksena turveyrittäjille jäi käsiin tarpeettomia nostoalueita ja kalliita koneita. 

Lapin yliopiston tutkijan Hanna Lempisen mukaan turvealan siirtymässä mikään oikeudenmukaisen siirtymän vaatimuksista ei toteutunut. Niitä ovat riittävä aikajänne, oikein kohdennetut kompensaatiot ja muutoksen kohteena olevien osallistaminen.

Suomen turvepolitiikkaa Lempinen pitää todella poukkoilevana. Tutkija avasi näkemyksiään kansalaisjärjestö Finnwatcin järjestämässä Miten vihreälle siirtymälle saadaan kansalaisten tuki? -tilaisuudessa keskiviikkona Helsingissä.

Vielä vuonna 2010 Vanhasen hallituksen aikana Suomi lobbasi turpeen luokittelemista hitaasti uusiutuvaksi biopolttoaineeksi. Sen jälkeen Sipilän hallituksessa väläyteltiin, että kotimainen turve on viimeinen uusiutumaton energialähde, josta luovutaan.

”Siihen nähden muutos on ollut todella nopea, sillä 2019 linjattiin, että luovumme turpeesta”, Lempinen kertaa.

Marinin hallitus päätti, että turpeen energiakäytöstä luovutaan puolittamalla poltto vuoteen 2030 mennessä, jonka jälkeen siitä luovutaan asteittain kokonaan.

Maailma kuitenkin ajoi päätöksen ohi, kun päästökauppahinnat tekivät turpeen energiakäytöstä kannattamatonta. Sekin toki olisi ollut ennakoitavissa.

Seurauksena turpeen poltto lähes puolittui jo 2021–2022 paikkeilla.

”Ukrainan sodan aiheuttaman energiakriisin myötä turvetuottajat kuitenkin hälytettiin takaisin hommiin ilman minkäänlaisia tulevaisuudennäkymiä. Nyt alalla edetään vuoden-kahden aikajänteellä”, Lempinen kertaa tapahtumia.

Hän painottaa, että oikeaoppiseti vihreään siirtymään pitäisi varata mielellään parikymmentä vuotta.

Hämmästyttävänä Lempinen pitää sitä, että uusia turvetuotantoalueita on luvitettu vielä vuoden 2020 kieppeillä. Osapuolet ovat tienneet, että niistä pitäisi pystyä nostamaan turvetta ainakin 15 vuotta.

Sittemmin solmittuja urakointisopimuksia on purettu ja tarpeettomat koneet sekä alueet ovat jääneet yrittäjin käsiin.

Ainoa vastaantulo valtiolta on ollut koneiden romutuspalkkio. Romuttamiseen varattu 29 miljoonaa euroa hupeni puolessatoista kuukaudessa vuoden 2022 alussa, joten ainakaan toistaiseksi sitäkään tukea ei ole saatavilla.

Tulossa on oikeudenmukaisen siirtymän rahastoja, mutta niiden varoja ei voida kohdentaa yrityksille, vaan ne maksetaan alueille. Lempisen mukaan yrityksille ei ole luvassa keinoja saada velkoja kuitattua. Alueelliset tuet eivät myöskään takaa turveyrittäjille uutta koulutusta tai työtä.

Lisäksi siirtymärahastot tulevat tutkijan mielestä luvattoman myöhässä, kun iso osa alalla toimineista on jo menettänyt työnsä.

Selvitysten mukaan siirtymä vaikuttaa turvealalla ainakin 2 500 henkilötyövuoteen.

Lempinen näkee vihreän siirtymän vaaranpaikkoja myös useilla muilla perinteisillä aloilla, kuten turkistarhauksessa, nykymuotoisessa eläintaloudessa ja metsätaloudessa.

”Viimeiseen asti vakuutellaan, että kyllä tämä tästä ja tämä on tulevaisuuden elinkeino”, tutkija kuvailee menneisyydessä roikkumista.

Todellisuudessa alojen pitäisi jo hyvää vauhtia varautua siihen, että vihreä siirtymä mahdollisesti tapahtuu. Johdonmukaisella suunnittelulla siirtymästä saadaan mahdollisimman oikeudenmukainen.

Moni ala on laatinut tiekarttoja vihreään siirtymään, mutta poliitikkojen pitäisi huolehtia johdonmukaisesta etenemisestä ja valtavan rakennemuutoksen toteuttamisesta oikeudenmukaisesti.

Tuoreen Ilmastobarometrin mukaan suomalaisten sitoutuminen ilmastotoimiin on hiipunut. Moni etenkin maaseudulla asuvista kokee ilmastotoimien vaikutukset elinkeinoonsa ja elämäntapaansa kohtuuttomina.

Kansalaisjärjestö Finnwatch, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ja Suomen sosiaali ja terveys ry Soste julkaisivat keskiviikkona laatimansa esityksen päätöksenteon kehittämiseksi, jotta ilmasto- ja luontopolitiikka olisi paitsi tehokasta myös oikeudenmukaista.