Itikka: Päätösvaltaehkä tilakoon mukaan
Osuuskunta Itikassa päätösvallan painottaminen tilakoon mukaan nousee esille silloin tällöin.
Itikan hallituksen puheenjohtaja Esa Kaarto ei tyrmää ajatusta.
”Pieni painotus voisi tulla kyseeseen, jos jäsenkunta sitä haluaisi.”
Malli voisi olla esimerkiksi yksi, kaksi, tai kolme ääntä tilaa kohden sen mukaan, kuinka paljon tila tuottaa.
”Ei mitään ääni per lihakilo -mallia.”
Kaarron mielestä painotus olisi nykyistä oikeudenmukaisempi niitä kohtaan, joilla lihantuotanto on päätulonlähde. Osalle jäsenistä liha on selvästi toissijainen tuote.
”Se ei ole tällä hetkellä ongelma, mutta voisi olla.”
Itikka on yksi kolmesta Atrian omistajaosuuskunnasta.
Kaarto pitää osuuskuntien vahvuutena erityisesti niiden jäsenilleen tuottamaa taloudellista hyötyä ja varmuutta.
Osuuspääoman korkotuloista ja nettovarallisuudesta höytyvät eniten suuret tilat.
Toisaalta A-Tuottajien uusi sikahinnasto herättää kiinnostusta kaiken kokoisissa tiloissa.
”Ihan pieniä tiloja ei enää ole. Uudessa hinnoittelussa jokaisella tilalla on mahdollisuus päästä parhaaseen hintaan yksikkökoosta riippumatta.”
Haasteena Itikassa koetaan osuustoiminnan vieraus nuorille tuottajille.
”Nuoret pitävät osuuskuntia vanhanaikaisina. Heille pitäisi saada tietoa ja koulutusta, jotta mielipide ei perustuisi ennakkoluuloihin”, Kaarto sanoo.
Nuoria olisi hyvä saada myös hallintoon, mutta korkeimmille paikoille noustaan usein hitaasti. ”Silloin harva on enää nuori.”
Kaarto arvelee, että aatteen tuntemattomuus on osaltaan syy siihen, että nuoret luottavat enemmän markkinatalouteen ja ajattelevat ratkaisuja usein vain oman tilan kannalta.
Uskollisimpia jäseniä ovat pitkään mukana olleet.
”Osuuskunnassa jokainen voi vaikuttaa, jäsenien tärkeyttä ei saa unohtaa. Aina kun saan puhelun jäseneltä, muistan että soittaja on yksi omistajista.”
Terhi Torikka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
