Ennakointi tienpidossa tuo valtavat säästöt
ROVANIEMI
Suomen tiestön pahimmat rapauttajat ovat vesi, ylisuuret rekat ja vanhanaikainen tienpito. Ennakoiva kunnostus toisi mittavat säästöt.
Suurin yksittäinen syy suomalaisen tiestön kunnon syöksykierteeseen on tiealueen heikko vesitalous. Tien rungot vettyvät etenkin tukkeutuneiden rumpujen takia.
"Suomi on ainut valtio, jossa yksityistien liittymien rumpujen aukaisu on jätetty kansalaisten vastuulle. Muualla se kuuluu tienpitäjälle", tiestön kuntoa kartoittavan Roadscanners Oy:n toimitusjohtaja, dosentti Timo Saarenketo Rovaniemeltä kertoo.
Myös oikein ajoitetulla talvikunnossapidolla voidaan estää vettymistä. Aurausvallien kaataminen on monin verroin halvempaa kuin pilalle kastuneen ja routavaurioista kärsivän tiestön korjaaminen.
Vallit kaadetaan säästösyistä usein aivan liian myöhään, jolloin vesi imeytyy tien runkoon rikkinäisen pinnoitteen läpi.
Tiestön korjausvelka lähentelee kahta miljardia euroa. Korjausvelka on kasvanut 2000-luvulla, kun tienpidon löysäkätistä budjettia ryhdyttiin systemaattisesti karsimaan.
Säntillinen säästökuuri näkyy nyt tiestöllä, jonka tila on suomalaisittain arvioituna heikentynyt nopeasti. Kansalaisten tyytyväisyys tiestön kuntoon on romahtanut viime vuosina.
Kansainvälisesti arvioiden suomalaiset tiet ovat vielä jokseenkin hyvässä kunnossa.
Perinteinen asfalttipinnoitteen uusiminen auttaa vain hetken, kun suurimmat ongelmat muhivat pinnan alla. Ongelmana ovat myös työtavat ja tiedon puute, joiden takia tienpidon rahaa uppoaa vääriin kohtiin.
"Tienpidon vanhakantaisia käytäntöjä kehittämällä päästäisiin helposti yli sadan miljoonan euron vuotuisiin säästöihin", uskoo Saarenketo.
Ennakoivassa tienpidossa ongelmien syyt tutkitaan ja korjataan jo ennen kuin tiestövauriot syntyvät. Tämä on pitkällä tähtäimellä nykysysteemiä paljon halvempaa.
Viime vuosina tienpito on ollut pitkälti kosmeettista: halkeilevaa ja reikiintynyttä tienpintaa on paikkailtu, mutta ongelmien syyt on usein jätetty korjaamatta.
Rahat eivät ole riittäneet juuri muuhun kuin päätieverkon ylläpitoon. Alemman luokan tiet ovat rapautuneet hoidon puutteessa.
"Seuraavan vuosikymmenen aikana tiestön kunto romahtaa dramaattisesti, mikäli nykyinen käytäntö saa jatkua", Saarenketo arvioi.
Tiestöä vaurioituu paitsi tien rungon vettymisen myös tiestön kantavuuteen nähden ylisuurten rahtiautojen takia.
Pinnoitteiden paksuus on nykyisille massoille varsin vaatimaton, usein noin 80–100 millimetriä, kun tarve olisi 200–250 millimetriä.
Nopeasti yleistyneet perävaunujen kapeat yksittäispyörät lyhentävät merkittävästi päällysteen kestoa paripyöriin verrattuna.
Roadscannersin tekemät tutkimukset paljastavat, että kallista asfalttia levitetään hyvin usein sinnekin, missä sille ei välttämättä olisi edes tarvetta.
Parempi olisi tutkia, missä uutta pinnoitetta todella tarvitaan kuin että sitä levitetään varmuuden vuoksi.
Suurimmat sallitut massat ja akselipainot on viime vuosien poliittisilla päätöksillä lähes kaksinkertaistettu. Rekkoja ei pidä kuitenkaan syyllistää liiaksi.
"Tierakenteiden normaali käyttöikä on jo ylitetty. Peruskorjaustarve on nyt todellinen", Saarenketo huomauttaa.
Suomen tiestö rakennettiin 40 tonnin massoille pääosin 1960–70-luvuilla. Tiestöä levennettiin ja vahvistettiin lisääntynyttä liikennemäärää vastaavaksi 1980–90-luvuilla. Ajoneuvoyhdistelmien 60 tonnin kokonaismassat sallittiin 1990-luvulla.
Tuolloin tiestö oli vielä uudenkarheaa ja tienpitoon oli riittävästi määrärahoja.
Liikenneviraston mukaan päällystettyjä maanteitä on Suomessa noin 52 000 kilometriä. Siltoja on noin 14 200 kappaletta, joista 7 000 saavuttaa peruskorjausiän viiden vuoden sisällä.
Kari Lindholm
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
