Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja: "SK:n syytökset ovat vakavia"
Kimmo Kivelä MT:lle: "Haluan johdolta lisäselvitystä heti."
Kimmo Kivelä on johtanut Ylen hallintoneuvostoa kesäkuusta 2015. Kuva: Kimmo Brandt / Compic / EduskuntaYlen hallintoneuvoston puheenjohtaja kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps.) pitää Suomen Kuvalehden väitteitä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) roolista Ylen Terrafame-uutuisoinnissa vakavana.
"Syytökset ovat vakavia. Olen yhteydessä Ylen uutispuolen johtoon niin pian kuin mahdollista ja haluan asiasta lisäselvitystä", Kivelä sanoi hetki sitten MT:lle.
Vakavia syytökset ovat Kivelän mukaan siksi, että ne kohdistuvat julkisen palveluntuottajan riippumattomuuteen.
Ylen johto tarkoittaa Kivelän mukaan Yleisradion vastaavaa päätoimittajaa Atte Jääskeläistä, joka on aamulla julkisuudessa kiistänyt Sipilän painostuksen. Kivelä korostaa luottavansa Jääskeläisen ammattitaitoon ja korkeaan etiikkaan.
"Mutta asia on vakava ja se on selvitettävä. Tarvittaessa hallintoneuvosto tulee kutsua koolle etuajassa."
Seuraava sovittu kokous olisi 13. joulukuuta.
Mitä hallintoneuvosto voi asialle tehdä?
"Siinäpä se onkin, että mitä se voi tehdä. Mutta ensin haluamme selvittää asian."
Lue aamun uutinen: SK: Pääministeri Sipilä vaiensi Ylen Terrafame-asiassa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
