Sianlihan tuotantokustannukset nousseet tuplasti hintaan nähden
Sianlihan tuotantokustannukset ovat nousseet vuoden 2010 alun jälkeen 55 senttiä lihakilolta. Samaan aikaan tuottajahinta on noussut 27 senttiä.
MTK:n laskelmien mukaan ylivoimaisesti tärkein tekijä kustannusten nousussa on viljan ja soijan hinnan rajut korotukset. Esimerkiksi rehuohran hinta on yli kaksinkertaistunut.
Rehun hinnan korotukset ovat nostaneet tuotantokustannuksia yli 50 senttiä lihakilolta. Polttoöljyn osuus on pari senttiä, samoin yleiskustannusten.
Sikatiloja oli tämän vuoden tukihaussa 200 vähemmän kuin viime vuonna. Tänäkin vuonna määrän arvellaan vähenevän saman verran.
Sianlihaa tuodaan yhä enemmän Suomeen. Tuonnin osuus on noussut liki viidennekseen ja kotimainen tuotanto on pudonnut viisi prosenttia.
Itä-Suomen lihavaliokunnat peräävät pikaista parannusta lakeihin, joilla lihantuottajien neuvotteluasemaa parannettaisiin.
Teurastamojen ja tuottajien välisiin sopimuksiin tarvittaisiin ehto korvaamaan kustannusten nopeaa muuttumista.
Yksi tuotannon käytännössä lopettaneista sikatiloista on paimiolaisen Teija Ketolan.
”Millä investointeja varten otetut velat maksetaan, jos tuotot eivät riitä edes tuotantopanosten maksamiseen”, hän ihmettelee.
Ketolan tilalla lihasikoja on jäljellä enää sen verran, että kotieläintilan status pystytään säilyttämään maataloustuissa. Emakkosikala sen sijaan on täysin tyhjä.
”Hallinto on rakentanut teurastamoita tukevan järjestelmän.”
Myös nautatilat ovat vaikeuksissa.
Naudanrehun keskihinta on noussut tänä vuonna 10 prosenttia ja samansuuruinen korotus on vielä tulossa, Suomen Rehusta arvioidaan. Sivu 10
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
