Kasvuriihen ehdotusten on määrä valmistua kuun loppuun – tällaisia toimia MTK ja elintarvikeala toivovat
Kymmenet tahot ovat antaneet ehdotuksia talouskasvun vauhdittamiseksi.
Risto Murron johtama valmistelutyöryhmä etsii ehdotuksia kasvun vauhdittamiseksi kevään budjettiriihtä ajatelleen. Kuva: Mikko Törmänen, Carolina Husu, Petteri Kivimäki, koonnut: Aatu JaakkolaPysyvien rakenteiden luominen elintarvikeviennin edistämiseen, ministeriön siiloutumisen estäminen ja etenkin alemman tieverkon korjausvelan vähentäminen.
Muun muassa nämä ovat MTK:n ehdotuksia hallituksen Kasvuriihi -valmisteluryhmälle.
Hankkeen tarkoituksena on löytää keinoja Suomen talouskasvun vauhdittamiseen. Valmisteluryhmää johtaa Varman toimitusjohtaja Risto Murto.
Ryhmän loppuraportin on määrä valmistua helmikuun loppuun mennessä. Lausuntoja työryhmälle on tullut runsaat 40, minkä lisäksi hankkeen avoimeen verkkokyselyyn saatiin lähes 800 vastausta.
MTK:n ehdotuksiin lukeutuivat myös EU:n yhteisen maatalouspolitiikan keskittyminen nykyistä paremmin ruokaturvan parantamiseen, biokaasutuotantoa lisäävä kannustava rajoitus ja metsänomistajan päätösvallan turvaaminen metsänhoidossa. MTK:lla on toiveita myös siitä, miten hiilimarkkinoita tulisi kehittää.
Lisäksi lausunnossa vaaditaan myös huomiota siihen, että Suomen kansainväliselle kilpailukyvylle tärkeän vihreän siirtymän aiheuttamat haitat ovat paikallisia. Näin ollen on tärkeää, että myös tuloja jää enemmän paikalliselle tasolle.
Etenkin tuulivoiman verotulojen jääminen paikallisia hyödyttäviksi nähdään tärkeäksi myös Fingridin lausunnossa. Siinä tulojen jääminen paikanpäälle nähdään tärkeänä osatekijänä vihreän siirtymän hyväksyttävyyden kannalta.
Elintarviketeollisuus toivoo riiheltä makeisten alv-kannan noston peruuttamista ja investointihyvityksen laajentamista investoinnin arvon alarajan ja käyttökohteen suhteen.
Lihatalo Atria esittää esimerkiksi hankintalain uudistamista niin, että se lisää kotimaisen raaka-aineen käyttöä.
Eri tahojen ehdotuksissa toistuva teema on myös työvoiman saatavuuden turvaaminen koulutuksen ja maahanmuuton keinoin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







