Mikko Kärnän lähiruoka-aloite sai vastaansa vastalauseiden vyöryn, "tappouhkauksilta sentään vältytty"
Keskustan kansanedustajan blogikirjoitus oli vastine kasvisruokaan kannustavalle vegaanihaasteelle. "Eläinperäisten tuotteiden välttely ei tee ruokavaliosta eettistä."
Lappilainen kansanedustaja Mikko Kärnä kannustaa suomalaisia syömään enemmän lähiruokaa vuonna 2017. Kuva: Pekka FaliKeskustan kansanedustajan Mikko Kärnän aloite suomalaisen lähiruuan puolesta on herättänyt raivokasta vastarintaa sosiaalisessa mediassa.
"Veganismiin sitoutuneet ovat olleet käärmeissään blogikirjoituksesta. Aika asiatonta palautetta on tullut. Tappouhkauksilta on sentään vältytty", Kärnä kertoo.
Kärnä julkaisi maanantaina blogikirjoituksen, jossa hän puolusti lihansyöntiä ja haastoi suomalaiset suosimaan kotimaista lähiruokaa vuonna 2017. Kärnän mukaan kirjoitus oli vastine kasvisruokaan kannustavalle vegaanihaasteelle.
Hyvinvointibloggaaja Vilma Peltonen kirjoitti uudenvuodenaattona, että alkaneena vuonna kasvisruokailu lisääntyy ja kasvisproteiinilähteet korvaavat lihaa. Peltosen mukaan tämä johtuu siitä, että eettisyys ja vastuullisuus ruuankulutuksessa kasvavat.
"Eläinperäisten tuotteiden välttely ei tee ruokavaliosta eettistä. Joissain tapauksissa tulos voi olla jopa päinvastainen", Kärnä sanoo.
Kansanedustaja kehuu MTK:n ja Viestilehtien omistamaa Ruokaa Suomesta -lähiruokapalvelua ja toivoo sen kehittämiseen lisää panostuksia.
"Julkisissa hankinnoissa voidaan lisätä lähiruuan käyttöä ilman että kustannukset nousevat. Sodankylä on tästä hyvä esimerkki."
Kärnän mukaan myös elintarviketeollisuudella ja kaupalla on edelleen paljon töitä ruuan eettisyyden edistämisessä ja alkuperämerkintöjen lisäämisessä.
"Kaupan keskittyminen on myös ongelma. Tuottajalle kuuluisi ilman muuta isompi osa tuotteen hinnasta."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
