
Suomen lämpöaalto kilpailee muun Euroopan kanssa – vaarallisen kuivuuden alue laajenee
Toukokuun viimeinen viikko on helteinen suuressa osassa maata, lähinnä Ylä-Kainuun, Koillismaan sekä Itä- ja Pohjois-Lapin seuduille sattuu muutama viileämpi päivä. Sateen piste-ennuste on kuurojen vuoksi heikko eikä kuivuus näytä hellittävän.
Lännestä saapuva lämmin ilma on kesällä yleensä kuivempaa kuin etelästä tai idästä virtaava helleilma. Kuvassa kuivuudesta kärsiviä viljanoraita. Kuva: Jaana KankaanpääTänään maanantaina aurinko paistaa lähes koko maassa. Sade- ja ukkoskuuroja nousee paikoin maan etelä- ja keskiosaan. Keski-Lapin tienoille muodostuu lämmin rintamavyöhyke. Sen yhteyteen kehittyy sateita ja ukkosia selvästi laajemmin kuin etelään. Epävakaisin alue sijoittunee illalla Rovaniemen ja Inarijärven väliselle alueelle. Lähes Sodankylän korkeudelle asti on maassamme laajalti hellettä.
Tiistaina ja keskiviikkona ukkoskuuroja lienee edelleen hieman enemmän pohjoisessa kuin maan etelä- ja keskiosassa. Jopa +30 asteen raja voi ylittyä, mutta toisaalta itätuuli puskee keskiviikkona hieman viileämpää ilmaa Vienasta Itä- ja Pohjois-Lappiin.
Kuivuuden vuoksi vaarallisten maastopalojen riski voi laajeta loppuviikolla jopa Oulun korkeudelle. Länsi- ja Keski-Euroopassa tilanne on toisin, viikko on ajoittain melko sateinen, lämpötilakin jää selvästi Suomen lukemista. Lämpimin ilma ulottuu Välimereltä itäisen Euroopan suuntaan, ja sieltä mekin saamme lämmöstä oman osamme.
Hellejakson alkuvaiheessa lämpeneminen tuli Suomeen pääosin lännestä, Skandinavian niemimaan yli. Lännestä saapuva lämmin ilma on kesällä yleensä kuivempaa kuin etelästä tai idästä virtaava helleilma. Lisääntyvä kosteus lisää myös ukkoskuurojen todennäköisyyttä, mutta sään ennustajan tai edes tietokonelaskelman kannalta sade-ennuste ei kovin paljon helpotu.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
