Mika Poutala kolmen sekunnin sadasosan päähän mitalisijasta: "On sellainen epätodellinen fiilis"
Kultaa voitti Norjan Håvard Lorentzen.
Mika Poutala jäi pronssimitalista vain kolmen sekunnin sadasosan päähän. Kuva: Lehtikuva / Jussi NukariMika Poutala sijoittui neljänneksi Pyeongchangin talviolympialaisten miesten pikaluistelun 500 metrillä. Ajan 34,68 luistellut Poutala jäi pronssimitalista vain kolmen sekunnin sadasosan päähän.
"Ei ole tällä hetkellä oikein mitään tunteita, on sellainen epätodellinen fiilis. Ei ole hirveän iso pettymys, hyvä luistelu. Kun ylitin maalilinjan, niin ajattelin tämän riittävän mitaliin, Poutala sanoi olympiakomitean Twitter-tilillä.
Norjan Håvard Lorentzen voitti kultaa uudella olympiaennätyksellä 34,41. Toiseksi sijoittunut Etelä-Korean Min Kyu-cha hävisi Lorentzenille ainoastaan yhden sekunnin sadasosan. Pronssin vei Poutalan nenän edestä Kiinan Tingyu Gao.
Poutala jäi niukasti mitalista myös vuoden 2010 Vancouverin olympialaisissa. Tuolloin 500 metrin sijoitukset ratkottiin kahden lähdön yhteistuloksella. Poutala johti ensimmäisen lähdön jälkeen, mutta jäi lopulta viidenneksi.
Pekka Koskela luisteli sijalle 19 ajalla 35,192. Kilpailu oli Koskelan uran viimeinen 500 metrillä.
"Lähtö meni ihan maailmanluokan tyyliin, mutta 40–70 metrin kohdalla paino jäi taakse. Se oli keskiarvokierros, ei hyvä, ei huono", Koskela sanoi olympiakomitean Twitterissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
