EU:n sähköautovyörytys uhkaa tyrehtyä, koska latauspisteitä ei rakenneta riittävästi − yksi isku lisää kunnianhimoisille päästötavoitteille

EU-alueella pitäisi rakentaa vuoteen 2030 mennessä keskimäärin 14 000 latauspistettä viikossa, jotta liikenteen sähköistämisellä tavoiteltu osuus hiilidioksidipäästöjen leikkaamisesta toteutuisi. Kuva: Jarkko Sirkiä

Uutiset|Politiikka ja talous

8.6.202311:33

Analyysi

Tapio Nurminen

Täyssähköautojen myynti kasvaa EU-maissa vähintäänkin tyydyttävästi, kertoo autonvalmistajien eurooppalainen kattojärjestö ACEA.

Kun mukaan lasketaan ladattavat ja muut hybridit, vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä oli jo yli 50 prosenttia eli suurempi kuin polttomoottoriautojen. Täyssähköautojen koko vuoden markkinaosuus oli viime vuonna yli 12 prosenttia.

Ilman liikenteen hiilidioksidipäästöjen tuntuvaa leikkausta EU ei mitenkään pääse vuodelle 2030 asetettuun päästötavoitteeseen. Unionin päästösaldon pitäisi vuosikymmenen lopussa olla 55 prosenttia pienempi kuin vuonna 1990.

Liikenteen osuus EU:n kaikista päästöistä on 22 prosenttia. Tästä 70 prosenttia tulee tieliikenteestä.

Sähköautojen myynnin reipas kasvu ei kuitenkaan yksin riitä. ACEA:n ja konsulttiyhtiö McKinseyn mukaan latauspisteiden määrä kasvaa EU-alueella liian hitaasti ja vielä huolestuttavan epätasaisesti.

Latausinfrastruktuurista on muodostumassa ratkaiseva pullonkaula, joka hidastaa merkittävästi myös uusien sähköautojen myyntiä ja sitä kautta tieliikenteen päästöjen leikkaamista.

Käytössä olevista noin 300 000:sta pisteestä puolet on Hollannissa ja Saksassa. Romaniassa, jonka pinta-ala on kuusi kertaa suurempi kuin Hollannin, on alle prosentti EU:n kaikista latauspisteistä.

Autonvalmistajien kattojärjestö on laskenut, että jos EU haluaa pitää kiinni vuoden 2030 päästötavoitteesta, uusia latauspisteitä pitäisi rakentaa lisää keskimäärin 14 000 kappaletta viikossa. Nyt tahti on noin 2 000 viikossa ja se jakautuu hyvin epätasaisesti.

EU on yrittänyt korjata tilannetta asettamalla rakentamiselle entistä kunnianhimoisempia tavoitteita ja vaatimuksia. Monissa jäsenmaissa niihin pääseminen edellyttää massiivisia investointeja, joita tuskin pystytään tekemään ilman EU:n taloudellista tukea.

Liikenteen sähköistämisen haaste, joka kulminoituu nyt entistä enemmän latauspisteisiin, on jo yksin massiivinen EU:n päästötavoitteiden kannalta. Siitäkin ehkä selvittäisiin, jos hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen etenisi vauhdilla muilla rintamilla ja jos yhä useammassa jäsenmaassa ei kyseenalaistettaisi vakavasti asetettuja tavoitteita.

Liikenteen ohella toinen huolestuttavalta näyttävä savotta liittyy rakennusten lämmittämiseen ja niiden aiheuttaman päästökuorman keventämiseen. Rakennusten osuus EU:n energian kulutuksesta on 40 prosenttia ja hiilidioksidipäästöistä 36 prosenttia.

Italiassa, missä asuinrakennusten keski-ikä on selvästi korkeampi kuin monissa muissa jäsenmaissa, oikeistohallitus kapinoi avoimesti EU:n asettamia päästöjen leikkaustavoitteita vastaan.

Maan rakennusteollisuusliitto laskee, että noin kaksi miljoonaa rakennusta pitää saneerata perusteellisesti seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se tarkoittaa 40–60 miljardin euron vuotuisia kustannuksia jo muutenkin raskaasti velkaantuneelle maalle.

Italia tuki Saksan vaatimia poikkeuksia polttomoottoriautojen vuonna 2035 voimaan astuvaan myyntikieltoon. Nyt pääministeri Giorgia Melonin johtama koalitio toivoo että se saisi Berliinistä tukea hakiessaan joustoja lämmittämisen päästöleikkauksiin.

Suomen keskustelua metsien hiilinielujen supistumisesta voi suhteuttaa koko unionia koskeviin liikenteen ongelmiin ja myös rakennusten lämmittämiseen liittyviin vaikeuksiin.

Hiilinielut ovat erityisen tärkeitä Suomen päästötavoitteiden kannalta, mutta koko EU:n isossa kuvassa hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen on se iso haaste, jota myös maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas on korostanut.

Jos Suomi haluaa joustoja hiilinieluvaatimuksiin, Helsingin säätytalolla parhaillaan synnytettävän oikeistohallituksen pitää olla edeltäjäänsä kunnianhimoisempi päästöjen leikkaamisessa. Tässä suhteessa hallitusohjelmaneuvotteluista tihkuneet tiedot eivät lupaa hyvää. Suomi on pikemminkin omalta pieneltä osaltaan vesittämässä EU:n päästötavoitteita.

Äänestäjien taholta tuleva paine on kova sekä meillä että muualla. Se taas johtuu jäsenmaissa tehtyjen analyysien perusteella mitä ilmeisimmin tavasta, jolla EU:n lainsäädäntökoneisto on vienyt eteenpäin vihreää siirtymää.

Brysselin lainsäädäntökoneisto ei ole ottanut riittävästi huomioon ilmastotoimien hyvin erilaisia sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia jäsenmaissa.