KALAJUTTU Koukussa, osa 3
Ilta oli jo pimenemässä, kun punainen kelkka piirrätteli kohti Raateniemeä. Moottorin pauhun yli olisi satunnainen liikkuja voinut kuulla otteita Kalastaja-Eemelin laulusta. Niemi-Iikka oli lopulta paljastanut ihan tarkkaan järven parhaimman madematalikon.
”Länteen katsottaessa kirkontorni ja Kuikkaniemen rantapetäjä on oltava päällekkäin ja etelän suunnalla Melojanmatalikon lintukiven täytyy pistää juuri Mulukkusaarten väliin”, Iikka oli neuvonut.
Vanha kalastaja oli vakuuttanut, että tammikuun loppupuolella paikalle tulevat suurimmat mätikalat. Kuusituumainen reikä käy ahtaaksi. Kasituumaisen vaatii.
Martti tiesi, ettei tuo ollut kalajuttu. Hän oli itsekin kerran nähnyt valtavan mateenkörilään tippuvan verkkonsa alapaulasta. Ai hitto, tuollaisella mateella pääsisi kirkkaasti ennätyskalojen listaan.
Tähän asti Suomen suurin made oli Uljuasta saatu noin kahdeksankiloinen. Tuon ennätyksen tulen rikkomaan ja
maine Matikka-Mujusena vahvistuu entisestään, Martti hekumoi.
Onnistuneen tiedustelureissun kunniaksi Martti korkkasi kotonaan toisen Koskenkorvansa ja vajutteli pullon yli puoleen väliin ennen kuin Veera kotiutui päivän työstään.
”Ja nyt täällä haisee sitten kirkonkylän tuliaiset.”
”Äläpä kuule Veerukka ole milläsikään”, Martti tyynnytteli.
Mutta Veerukka oli. Ilta meni hiljaisuuden vallassa. Sängyssäkään ei tuntunut löytyvän keskustelun aiheita. Veera kääntyi seinään päin. Martti makasi selällään. Päivän juomiset turruttivat ajatustenjuoksun. Viimeisinä sekavina mielikuvina päässä risteilivät järven selkä, isot mateet ja Lillin uhkea povi.
Martti työntää naamansa aivan avannon suulle ja varjostaa käsillään hajasäteilyn. Järven pohjaan näkyy yllättävän selvästi. Valtavat mateet uivat kylki kyljessä. Martti ponnahtaa pystyyn, nappaa onkensa ja vapauttaa pilkin nopeasti veteen. Ja heti tarttuu. Kala kiemurtelee voimakkaasti vastaan. Kymppikiloinen, vähintäänkin.
Martti tempaisee saaliinsa hangelle. Mitä, pikkutillin kokoinen särki! Uusi yritys ja taas kala pyristelee voimakkaasti vastaan. Kiiski! Martti viskaa suutuksissaan kalan kauas jäälle. Lintu syöksyy saaliin perään. Naurulokki hihittää Lillin äänellä. Miksi siiman päässä on vain matokoukku? Missä on madepilkki?
”Perkeleen perkele!”
Jostakin tulee Niemi-Iikka, tarttuu isoilla kourillaan hartiasta ja puistelee voimakkaasti.
”Martti herää!”
Martti ponnahti ylös ja katsoi pöllähtäneen näköisenä vaimoaan.
”Eiku matikka ei tarttunut millään koukkuun.”
”Sinä ja sinun matikkasi. Tuota se tekee kun ottaa viinaa arki-iltana. Koitetaan saada uudelleen unen päästä kiinni”, Veera sanoi ja sammutti toistamiseen yölampun.
”Vain pikkusinttejä tuli...”
Martti oli käynyt merkkaamassa uuden pyyntipaikkansa, viimeistellyt sitten matikkapilkkejään ja etsinyt vielä lisää koukkuja kutumatalikolle vietäväksi. Kankkunen alkoi hellittää.
Matikkakeitto kupli hellalla. Veera oli aina kehunut, että jos tuo ukko ei muuta osaakaan, niin maistuvan kalasopan se tekee. Näillä eväillä pitäisi iltakalaan päästä, Martti mietiskeli.
”Hhm”, Veera nuuhkaisi kotiutuessaan.
Martti tarkkaili nuuskijaa ja huomasi tyytyväisyyden rypyt ilmestyvän vaimonsa silmäkulmiin. Pariskunta asettui pöydän ääreen.
Kokki tarjoili kohteliaasti keittoa kattilasta. Veera kauhoi kaksi kertaa, mietti hetken ja otti sitten vielä kolmannen. Tarjoilija kaatoi maitoa molemmille. Veera kiitti ja vilkaisi ohimennen jäätynyttä ikkunaa. Ei sanonut kuitenkaan mitään. Martti rykäisi.
”Ajattelin lähteä iltasyönnille. On hyvä paikka tiedossa.”
Veera oli tovin miettivän näköisenä. Sitten hymy herahti taas hänen silmiinsä.
”Minäpä lähden mukaan.”
Martti hölmistyi.
”Ethän sinä koskaan... Tosissaanko olet. Siellä kylmä, palelluttaisit itsesi.”
”Höpö, höpö! Sehän on pukeutumiskysymys.”
”Oikeastaan koukuttamisessa ei olisi apu pahitteeksi. Lähde vain”, Martti innostui. (Jatkuu)
MARKKU VÄLITALO
Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
