Sakarin päivästäHeikin päivään
SANA SUNNUNTAIKSI
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.
Joh. 2: 1–11
Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko tapahtui Kaanaan
häissä. Vesi muuttui viiniksi. Suurien ja pienten
ihmeiden aika ei ole vieläkään ohi. Mutta miten vaikea meidän ihmisten onkaan luottaa siihen, että Jeesus tulee ja auttaa hädässä. Jumala on mukana niin arjessa kuin juhlassa ja antaa lahjoja, joita emme edes osaa odottaa. Miten osaisimme jättää asiamme Jumalan hoitoon ja vain luottaa Hänen johdatukseensa?
Viiden vuoden kuluttua 14.1.2018 tulee Sakari Topeliuksen syntymästä 200 vuotta. Lapsuuteni ensimmäisiin kulttuurimatkoihin kuului vierailu Sakari Topeliuksen syntymäkotiin Uusikaarlepyyhyn. Pohjanmaan historian kuvaukset tulevat hyvin esiin Sakari Topeliuksen
Välskärin kertomuksissa kuin myös muussa hänen tuotannossaan.
Satusetä Topelius on muutakin kuin satujen kirjoittaja. Omien pikkulasten kuolemat saivat Topeliuksen kirjoittamaan surusta ja lohdutuksesta.
Lapsista toinen kuoli hukkumalla ja toinen kulkutautiin. Veljien isosiskoille suunnattu lohduttava tarina varpusesta
jouluaamuna on ollut esillä joulun aikana monessa kodissa ja kirkossa
”en mä ole lapseni lintu tästä maasta, olen pieni veljesi tulin taivahasta.”
Sakarin päivä ja Heikin päivä ovat vuoden kolmannella viikolla.
Piispa Henrik kärsi marttyyrikuoleman perimätiedon mukaan Köyliössä vuonna 1156. Keskiajalla hänen muistokseen vietettiin kuolinpäivää 20.1. ja nykyisin tammikuun 19. päivänä.
Heikin ja Sakarin päivinä voimme muistaa 1100- ja 1800-luvuilla eläneitä Henrik piispaa ja Sakari Topeliusta ja omia Heikki ja Sakari nimisiä läheisiämme.
Joulun juhla-aika on nyt takana. Keräsin viimeiset joulukoristeet Nuutin päivänä pahvilaatikkoon odottamaan
seuraavan adventin alkua. Aina on sama haikeus, kun
pakkaan joulukoristeita pois. Mietin, mitä kaikkea tapahtuu ennen, kun laatikko jälleen avataan.
Yhtä joulukoristetta en laittanut laatikkoon: se on kummitätini tekemä joulupallo vuosien takaa. Se riippuu vielä ikkunalla. Kun joulukuun alussa laitoin sen paikalleen, niin kummitätini eli tässä ajassa, mutta jouluaaton aaton aattona 22.12. vietimme kummitätini hautajaisia.
Kiitos Taivaan Isä, kun annoit kummitätini elämääni. Kiitos kasteesta ja kiitos kummeistani.
Sakari Topeliuksen runon myötä toivotan jokaiselle valoa ja toivoa tämän vuoden matkalle:
”Oi kiitos Herra väkevä, kun lohdutat nyt meitä
ja äänes kuuluu keskellä myrskynkin säveleitä.
Sen sanassasi kuulemme ja
itse olet luonamme matkalla riemunamme.” (Virsi 594)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
