Ukkosrintama edennyt rannikolta sisämaahan
Voimakas ukkosrintama saapui maan länsirannikolle puolen päivän aikoihin ja etenee paraikaa koilliseen.Tällä hetkellä kovimmat ukkoset ovat jo ylittäneet Satakunnan ja suuren osan Varsinais-Suomesta. Rintama yltää tällä hetkellä Forssan seutuvilta Tampereelle ja Seinäjoelle ja edelleen Pohjanmaan rannikolle.
Ukkonen on aiheuttanut Varsinais-Suomessa päivän aikana kaksi rakennuspaloa ja parikymmentä vahingontorjuntatehtävää, kerrotaan Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta. Lisäksi Varsinais-Suomen pelastuslaitosta on pitänyt kiireisenä kellareihin ja alikulkuihin tulvivat vedet sekä teille kaatuneet puut.
Ukkoskuurot ovat päivän aikana mahdollisia koko maassa.
”Ukkoskuurot yltävät päivän aikana myös Lappiin asti”, päivystävä meteorologi arvioi puoliltapäivin STT:lle.
Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkoskuurot aiheuttavat paikoin erittäin runsaita sateita, joista voi aiheutua tulvia. Myös rakeet ovat mahdollisia.
Lämpötilat pyörivät päivän aikana 30 asteen tienoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

