Venäjä hyökkää jälleen ohjuksilla Ukrainaan, räjähdyksiä useissa kaupungeissa
Sähkön- ja vedenjakelu katkesivat useissa kaupungeissa iskujen vuoksi, ja ainakin kahden ihmisen kerrottiin saaneen surmansa Kryvyi Rihin kaupungissa Etelä-Ukrainassa.
Niin ikään sähkökatkoista on kerrottu useissa kaupungeissa, muun muassa Kiovassa, Harkovassa ja Pultavassa. Arkistokuva Lvivistä eiliseltä. Kuva: LEHTIKUVA/AFPVenäjä teki perjantaina jälleen uuden suuren ohjushyökkäyksen Ukrainaan. Etelä-Ukrainassa sijaitsevan Mykolajivin pormestarin Vitali Kimin mukaan Ukrainaan on saatettu ampua jopa 60 ohjusta, kertoi yleisradioyhtiö BBC.
”Jälleen uusi massiivinen isku energiainfrastruktuuriin. Hätätilan vaatimia sähkökatkoja tulee esiintymään”, kiteytti energiaministeri Herman Halushtshenko.
Pultavan pormestarin Oleksandr Mamain mukaan koko Pultavan alue on ilman sähköä. Samoin koko Harkovan kaupunki.
Zaporizhzhjassa Etelä-Ukrainassa ukrainalaisten hallussa oleville alueille ammuttiin toistakymmentä ohjusta. Zaporizhzhjassa sijaitsee Euroopan suurin ydinvoimala, joka on toistuvasti jouduttu kytkemään irti sähköverkosta tulituksen vuoksi.
Kiovan pormestarin Vitali Klitshkon mukaan useilla kaupungin keskustan alueilla tapahtui räjähdyksiä.
Myös Desnjan alueelta Kiovassa on kuultu räjähdyksiä. Brittilehti Guardianin mukaan Desnjassa sijaitsee voimalaitos. Heti ei ollut selvää, onko voimalaitokseen osunut.
Kiovan veden- ja sähkönjakelu oli osin poikki iskujen vuoksi eikä metro kulkenut, koska ihmiset olivat hakeutuneet suojaan metroasemille.
Venäjän ohjusiskut ovat jättäneet miljoonat ukrainalaiset ilman sähköä kylmässä talvisäässä. YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk varoitti jo torstaina, että lisäiskut energiainfrastruktuuria vastaan voivat johtaa humanitaarisen tilanteen nopeaan huononemiseen ja lisätä entisestään pakolaisiksi lähtevien määrää.
Kärsittyään useita tappioita rintamalla Venäjä alkoi lokakuussa suunnata ohjusiskujaan Ukrainan infrastruktuuria vastaan. Taannoin arvioitiin, että liki puolet Ukrainan sähkönjakeluverkosta on vaurioitunut.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
