EU-maat hyväksyivät Britannian pyynnön lykätä brexitiä tammikuun loppuun – eroa lykättiin jo kolmannen kerran
Lisäaika on joustava, eli Britannia voi halutessaan jättää unionin myös aiemmin.EU-maat hyväksyvät Britannian pyynnön lykätä brexitiä kolmella kuukaudella. Lisäaika on joustava, eli Britannia voi halutessaan jättää unionin myös aiemmin.
Britannian oli tarkoitus lähteä unionista tämän kuun lopussa eli torstaina. Tämä on jo kolmas kerta, kun brexitiä lykätään.
Brittiparlamentin on jälleen tänään määrä keskustella siitä, tulisiko maassa järjestää ennenaikaiset vaalit joulukuussa.
Britanniassa kaksi oppositiopuoluetta kertoi viikonloppuna olevansa valmiita myöntymään pääministeri Boris Johnsonin vaatimiin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.
Skotlannin kansallispuolueen SNP:n ja liberaalidemokraattien ehtona on ollut, että EU-maat myöntävät lykkäystä Britannian EU-erolle tammikuun loppuun saakka.
Sen sijaan työväenpuolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn kertoi tukevansa aikaistettuja vaaleja vain, jos hallitus takaa, että sopimuksettoman brexitin vaihtoehto on poissa pöydältä, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Johnson on jo kahdesti aiemmin yrittänyt saada järjestettyä ennenaikaisia vaaleja, mutta ei ole saanut esityksilleen riittävää kannatusta. Hän perusteli Sky Newsin haastattelussa esitystään sillä, että vaalit tarvitaan, jotta brexit saataisiin toteutettua.
Etukäteen onkin veikkailtu, että Johnsonin aloite tuskin saa nytkään tarpeeksi edustajia taakseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

