Hatut ja myssyt

Suomalaissyntyinen Arvid Horn oli 1730-luvulla Ruotsissa muotoutuneen myssypuolueen vahva mies.

Myssyjen politiikan ytimessä oli rauhanomaisuuden ja varovaisuuden korostaminen Ruotsin kuningaskunnan, jonka maakunta Suomi tuolloin oli, Venäjä-suhteissa.

Myssyjen vastavoimana olivat riuskempia ulkopoliittisia otteita vaatineet hatut. Hattupuolueen mielestä Hornin edustama ulkopolitiikka oli saamatonta ja torkkuvaa, josta johdettiinkin termi ”yömyssy”.

Hatut ja myssyt eivät olleet puolueita sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan pikemminkin löyhiä yhteenliittymiä, jotka kokosivat samalla tavoin ajattelevia ihmisiä yhteen.

1730-luvun lopulla hatut onnistuivat syrjäyttämään myssyt vallasta. Tavoitteeksi otettiin Ruotsin suurvalta-aseman palauttaminen.

Ruotsin ja Venäjän väliset jännitteet

kiristyivät nopeasti, ja niin kutsuttu

hattujen sota puhkesi 1740-luvun alussa. Sota päättyi Ruotsin murskatappioon ja Venäjän joukot miehittivät Suomen.

Venäjän autonomiassa 1900-luvun taitteessa Suomi jakaantui myöntyväisyysmiehiin sekä aktivisteihin.

Kun ensimmäisen sortokauden aikaiset venäläistämistoimet vyöryivät Suomen yli, osa kansasta pyrki välttämään vastarintaa. Radikaalimpi siipi vaati näkyviä vastatoimia.

Toisen maailmansodan jälkeisen itsenäisen Suomen ulkopolitiikka määrittyi, jälleen kerran, pitkälti suhteessa itään.

Arvaamaton punainen jättiläinen ahdisti sotien jälkeisinä vuosikymmeninä Suomea ahtaaseen nurkkaan.

Myöntyväisyyssuuntaus suhteessa Neuvostoliittoon pääsi voitolle. Puhutaan Paasikiven-Kekkosen-linjasta Suomen kansallisen selviytymisen kulmakivenä.

25 vuotta Suomen presidenttinä olleen Urho Kekkosen ystävällisiä ja tiiviitä suhteita Neuvosto-Venäjään korostanutta politiikkaa alettiin ajan saatossa kutsua suomettumiseksi.

Sotien jälkeisessä Suomessa oman aikansa hatut ja myssyt eivät ryhmittyneet perinteiselle oikeisto–vasemmisto-janalle.

Kekkosen valtakaudella pitkään oppositiossa ollut kokoomus on kannattanut innokkaimmin länsi-integraatiota ja myös tiukkaa suhtautumista Venäjään.

Toisaalta tannerlaiset sosiaalidemokraatit

ovat hakeneet yhteistyötä lännestä siinä, missä demaripuolueen vasemmistosiipi on varonut astumasta venäläisten varpaille.

Maalaisliitto-keskusta edusti Kekkosen puolueena vuosikymmenet myöntyväisyyslinjaa, joskin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen länsisuuntauksen kannatus on puolueessa selkeästi noussut.

Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL oli hyvin tiiviisti kiinni Neuvostoliitossa.

Suomettumisen käsite leijuu yhä kotimaisen poliittisen keskustelun yllä.

Erityisesti voimallisen länsi-integraation ja Nato-jäsenyyden kannattajat käyttävät

mieluusti suomettumis-termiä, lähinnä

leimakirveenä perinteistä ulkopolitiikka ja Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta kannattavista.

Ukrainan kriisin myötä länsimaiden ja Venäjän välit ovat kiristyneet enemmän kuin miesmuistiin.

Samalla vanhat, suomalaisen yhteiskunnan sisäiset jakolinjat pulpahtelevat uudelleen pintaan.

Vielä vuonna 2014 voi kysyä itseltään, istuuko omaan päähän paremmin hattu vai myssy?

jukka.koivula@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF