Suomessa raportoitu 11 uutta koronakuolemaa ja 299 uutta koronavirustartuntaa
Sairaalahoidossa koronapotilaita on tällä hetkellä 180.
Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu keväästä lähtien reilut 37 200. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAASuomessa on raportoitu 11 uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotustilaisuudessa. Yhteensä koronakuolemia on raportoitu nyt 576.
Sairaalahoidossa taudin vuoksi on nyt 180 ihmistä. Heistä 25 on tehohoidossa.
Aiemmin kerrottiin, että Suomessa on raportoitu 299 uutta koronavirustartuntaa. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu noin 2 000 koronatartuntaa vähemmän kuin niitä edeltävien kahden viikon aikana.
Keväästä lähtien koronavirustestejä on tehty Suomessa yli 2,5 miljoonaa. Väkilukuun suhteutettuna eniten koronavirustestejä on tehty Lapin sairaanhoitopiirissä. Lapin sairaanhoitopiirin kintereillä väkilukuun suhteutettujen testien määrässä on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus). Husissa tehtyjen testien kokonaismäärä lähentelee miljoonaa.
Väkilukuun suhteutettuna vähiten koronavirustestejä on tehty Vaasan sairaanhoitopiirissä.
Tartuntojen ilmaantuvuusluku Suomessa on nyt noin 62 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.
Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu keväästä lähtien reilut 37 200.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

