Video: Katso tästä, miten traktorikauppiaat kehuvat toistensa tuotteita
Maataloustuet ovat tärkeitä traktori-investointien näkökulmasta.
Valtran myyntijohtaja odottaa, että maataloustuet maksettaisiin ajallaan, jotta traktorikauppa piristyisi.Myyntijohtaja Matti Kallio Valtralta ja toimitusjohtaja Vesa Tikka Turun Konekeskuksesta vierailivat torstaina Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa Okra-maatalousnäyttelyssä.
Konekaupan edustajilta tiedusteltiin, mitä konekaupan virkistymisen eteen pitäisi tehdä.
Valtran Kallion mukaan pitkäjänteisyys on tärkeää. Hän sanoi, että kun tuet tulevat milloin sattuu, on hankala suunnitella investointeja.
Toivotaan, että siihen saadaan jonkunlaista tolkkua, hän lisäsi.
Turun Konekeskuksen Vesa Tikka toivoi uskoa tulevaisuuteen, jotta konekauppa lähtisi kunnolla käyntiin. Hän sanoi, että myös taloutta tukevat toimenpiteet ovat tärkeitä.
Haastattelussa sivuttiin myös traktoreiden myyntiargumentteja.
Valtran tärkeä myyntivaltti on Kallion mukaan kotimaisuus, ja se, että he ovat lähellä kotimarkkinaa.
Tikka mainitsi myyntiargumentiksi huoltoverkoston. Hänen mukaansa traktorin pitää myös vastata työtarvetta.
Katso yllä olevalta videolta, miten traktorikauppiaat kehuvat kilpailijansa tuotetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
