Valiolta ennätystulos viime vuonna
Viime vuosi oli Valiolle ennätysmäisen hyvä monella mittarilla mitattuna. Maitotuotto ylsi ennätykseen ja liikevaihto kasvoi kahteen miljardiin.Valion maitotuotto oli viime vuonna historian paras, 46,6 senttiä litralta. Vuotta aiemmin maitotuotto oli 44,9 senttiä litralta.
Osuuskunnille maksettu tilityshinta jälkitileineen oli 46,7 senttiä litralta. Siinä ovat mukana jälkitili ja osakaslainan korot. Jälkitilin osuus on 2,5 senttiä litralta.
Se tarkoittaa, että tuottajahinta Valioryhmässä nousi jälkitileineen keskimäärin reiluun 45 senttiin litralta eli paremmaksi kuin kertaakaan aiemmin.
”Valio maksoi suomalaisille maidontuottajille viime vuonna yhteensä 883 miljoonaa euroa eli 44 prosenttia liikevaihdosta”, toimitusjohtaja Pekka Laaksonen kertoo.
Valio-konsernin liikevaihto ylsi ensimmäisen kerran historian aikana kahteen miljardiin euroon vuonna 2012.
Nettotulosta Valio teki 43 miljoonaa euroa tulevia investointeja varten.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

