Marttila: Varautukaa muutoksiin
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kehottaa ympäristökorvausta hakeneita viljelijöitä varautumaan tukiehtojen tiukennuksiin ja korvausten pienenemiseen, koska määrärahat eivät riitä.
Samalla Marttila moittii hallintoa syntyneestä tilanteesta: ”Tällaista ei saisi sattua.”
Ylihaun lisäksi ongelmia aiheuttavat hallituksen budjettileikkaukset.
Marttila odottaa, että MTK pääsee hallinnon kanssa neuvottelemaan, miten tilanne ratkaistaan viljelijän oikeusturvaa vaarantamatta.
”Se on haastava tehtävä. On vielä mahdotonta sanoa, mikä on lopputulos.”
Todennäköisiltä näyttävät ehtojen tiukennukset ja korvausten leikkaaminen. ”Siinä tapauksessa viljelijällä on oltava mahdollisuus irtautua ympäristösopimuksesta ilman takaisinperinnän uhkaa”, Marttila edellyttää.
Marttila nostaa esiin myös koko ympäristökorvausjärjestelmän remontoinnin.
Marttilan arvion mukaan jotkut ympäristökorvauksen kohteet tehtiin liian houkutteleviksi.
”Kunhan hausta saadaan lisää tietoa, on kiinnostavaa nähdä, millaiset tilat ovat jättäytyneet ympäristökorvauksen ulkopuolelle. Todennäköisesti niiden osuus tuotannosta on suurempi kuin osuus maatiloista.”
Marttila itse ei hakenut ympäristökorvausta. Hänen mielestään ehdot olisivat estäneet maitotilalla tehokkaan rehuntuotannon.
Heikki Vuorela
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
