WWF: Maailman energiatuotannon hiilidioksidipäästöt eivät enää kasva, uusiutuvassa energiassa jo yli 8 miljoonaa työpaikkaa
Uudesta sähköntuotannosta 90 prosenttia tuotettiin uusiutuvilla energianlähteillä vuonna 2015.Ympäristöjärjestö WWF:n tuoreen raportin mukaan maailman energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen kasvu on pysähtynyt ja Kiinan kivihiilenkulutus vaikuttaa saavuttaneen huippunsa.
Aurinkoenergian hinta on raportin mukaan romahtanut ja uusiutuva energia työllistää jo yli 8 miljoonaa ihmistä. WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kollen mukaan raportin viesti on selvä: perustavanlaatuinen energiamurros on alkanut.
"Muutoksen on kuitenkin tapahduttava nykyistä ripeämmin, jotta Pariisin sopimuksen tavoitteet rajoittaa maapallon lämpeneminen 1,5–2 asteeseen on mahdollista saavuttaa", Kolle linjaa.
"Myös Suomessa riittää työsarkaa, jotta poliittiset päätökset ja kansallinen budjetti saataisiin tukemaan muutosta riittävän vauhdikkaasti. Muutoksen kiireellisyys täytyy huomioida Suomen kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa."
Hänen mielestään Suomessa tuetaan liikaa haitallista energiankulutusta.
"Energiaintensiivistä teollisuutta ja fossiilisia liikennepolttoaineita tuetaan verotuksella sadoilla miljoonilla samalla, kun Suomi on kansainvälisesti vaatinut fossiilisen energian tukemisen lopettamista. Sanat ja teot ovat räikeässä ristiriidassa", Kolle linjaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

