Lähiruuan suosio lisää hyötykasvien kysyntää
HYVINKÄÄ (MT)
Lähiruuan suosio ja hyötykasvien kysynnän kasvu jatkuu samansuuntaisena, uskoo tuoteryhmäpäällikkö Jouko Nieminen Multasormi-ketjusta.
Hyötykasveja istutetaan myös koristekasveiksi. Näin ohikulkiessaan voi napsia syötävää. Esimerkkeinä Nieminen mainitsee lehtikaalin, mangoldin ja salaatit.
Omaa puutarhan rauhaa suojataan naapureilta erilaisilla istutuksilla. Tämä on kasvattanut valmiiksi suurien pensaiden ja puiden taimien kysyntää.
”Erikoisuudet ja uutuudet kiinnostavat.”
Nieminen arvelee, että eräs syy kokeilunhaluun on ilmastonmuutos. Testataan, joko ilmasto olisi erikoisuudelle otollinen.
Uusavuttomien määrä kasvaa. He haluavat puutarhakaupasta entistä enemmän vinkkejä, mutta samalla pitää säilyä itse tekemisen ja päättämisen ilo.
Puutarhakaupan kannalta kevät oli kauhea, Nieminen kuvailee. Vielä huhtikuussa oli kylmää ja paikoin jopa lunta, joten kauppa ei juuri käynyt.
Puutarhakauppa tahkoaa huhti–kesäkuussa 60–70 prosenttia myynnistään, joten jokainen viikko on tuloksen kannalta tärkeä.
Säiden lämmettyä asiakkaat kuitenkin lähtivät liikkeelle.
Heinäkuun lopulla Multasormien myymien perennoiden myynti oli 10 prosentin kasvussa viime vuoteen verrattuna. Myös kesäkukkien, kasvinsuojeluaineiden ja siementen myynti on edellisvuotta rivakampaa.
S-ryhmään kuuluvat Multasormi, Terra ja Prisma pitävät yhdessä hallussaan suurinta eli 30 prosentin markkinaosuutta Suomen puutarhakaupasta.
Multasormi-ketju myy eniten. Viime vuonna sen puutarhatuotteiden liikevaihto oli 55 miljoonaa euroa.
Niemisen mukaan Multasormi suosii suomalaista aina, kun se on mahdollista.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
