vierasyliö Ilmakehän otsonielvytys opettaa

Maapallo kaipaa menestystarinoita itsensä suojelussa. YK:n pääsihteerin ja ympäristöohjelma Unepin mielestä

otsonikerroksen elvyttäminen on yksi sellainen.

1970-luvun ensi havainnoista

ja toimista tähän päivään on paljon oppimista. Kertomusta

lukiessa on muistettava, että

kemikalisoituminen jatkuu. Uusia yhdisteitä pystytään tuottamaan, mutta niiden

käytön turvallisuus ontuu.

Aina kun kemikaalilainmuutos on eduskunnan käsiteltävänä, ajattelevilla kansanedustajilla

on aito tunne hypystä tuntemattomaan.

Neliyhteys uv-säteily – otsonikerros – kloorifluorihiilivedyt – syöpäsairaus opettaa monitahoisuudellaan mutta myös korjattavuudellaan.

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa seuraa satelliittien avulla maapallon ilmakehien

ilmiöitä. Yksi maapallon elollista luontoa auringon uv-säteilyltä suojaavia kerroksia on otsonikerros. Itse asiassa elämän siirtyminen merestä kuivalle maalle ei olisi koskaan onnistunut, jollei otsonikerros olisi suojannut tätä prosessia uv-

säteilyltä.

Uv-säteily on alunperin

hajottanut happimolekyylejä

reaktiokykyisiksi happiatomeiksi, jotka yhdessä happimolekyylin kanssa muodostavat otsonia. Otsonimolekyylissä on siis kolme happiatomia. Runsaimmillaan 10–40 kilometrin korkeudessa otsonimolekyylit muodostavat osana stratosfääriä otsonikerroksen.

Otsonikerroksen paksuus vaihtelee vuodenaikojen ja leveyspiirien mukaan. Kerroksen ohenemista tapahtuu kummallakin napa-alueella niiden

keväiden aikana.

Oheneman merkitys tiedostettiin jo 1970-luvulla Etelänapamantereen yläpuolella, mutta vasta vuonna 1985 siitä tuli globaalina uhkana tunnistettu ilmiö. Tiedon karttuminen lisäsi tuskaa.

Keskustelusta jäi ympäristöuutisia seuraaville mieleen

ainakin kolme avainkäsitettä: merten planktonin ja vehnänviljelyn vaarantuminen sekä syöpätapausten lisääntyminen.

Jo tuolloin ymmärrettiin merten kalakantojen, erityisesti tonnikalakantojen, nopea

ja voimakas taantuminen. Lämpimien merien saaristoissa

ja rannikoilla väestön valkuaishuolto on riippuvainen meren annista. Jos auringon uv-säteily vaurioittaisi ravintoverkkojen

perustana olevien kasvi- ja eläinplanktonien tuotantoja, koko järjestelmä olisi vaarassa.

Silloin vehnän tuotannon mahdollinen vaarantuminen näytti olevan kova juttu. Jos julkisessa keskustelussa olisi silloin oltu huolissaan vehnän sijasta ohran tai kauran tuotannon vaarantumisesta, uhkaa ei olisi ehkä pidetty yhtä vakavana.

Sana ”syöpä” pysäyttää

ihmisen, pysäytti 1980-luvulla

ja pysäyttää 2010-luvulla.

Yleisimmät ihosyövät, joilla

tiedetään olevan yhteys uv-säteilyaltistukseen, ovat tyvisolusyöpä, okasolusyöpä ja tummasolusyöpä (melanooma). Ihosyövät ovat lisääntyneet 1950-luvun alusta lukien.

Olennaista oli, herättikö

tämä ehkä tiedostamattomasti

valikoitunut kolmen kovan faktan kooste silloisten poliittisten puolueiden ohjelmanikkarit.

Mainio, paljastava tilaisuus tarjoutui vuoden 1987 maalisvaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa.

Tulosdokumentti on aina se sama, hallitusohjelma, tässä tapauksessa pääministeri Harri

Holkerin hallituksen, jossa tunnistetaan käsiteltävä asia: ”Toimenpiteitä otsonikerroksen suojelemiseksi lisätään. Tehostetaan toimia kansainvälisten sopimusten aikaansaamiseksi.”

Se oli ilmiselvästi vähintä,

mitä saatettiin aikomuksista ongelman suhteen ilmoittaa. Jo vuonna 1985 oli hyväksytty YK:n yleissopimus otsonikerroksen suojelusta ja työn alla oli Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista, joiden tuotantoa ja kulutusta piti ryhtyä rajoittamaan.

Sopimus jätettiin jäsenmaiden allekirjoitettavaksi 16.9.1987. Se tuli voimaan 1.1.1989. Sittemmin kaikki YK:n jäsenvaltiot ovat sen ratifioineet.

Länsimainen teknokulttuuri on ollut mukana vaikuttamassa napa-alueiden otsonikerroksen ohentumien syntymiseen.

Tämän syy-yhteyden keksi

Sherwood Roland jo vuonna 1976.

Kysymys on ihmisen syntetisoimista kloorifluorihiilivedyistä, CFC-yhdisteistä, jotka tunnetaan paremmin kaupallisissa yhteyksissä freoneina.

General Motors -yhtiössä

uskottiin varmaan tehdyn hyödyllinen vallankumouksellinen keksintö, kun kloorifluorihiilivedyillä ryhdyttiin korvaamaan räjähdysherkkiä aineita kylmäkoneissa. Kemikaali-innovaatioita nytkin vaativat eivät liitä

siihen ympäristönsuojeluvaraumaa!

Hyvää on, että keksittiin, kuinka freonit toimivat. Yläilmakehään joutuneet kloorifluorihiilivedyt hajoavat

auringonsäteilyn vaikutuksesta. Vapautuneina aktivoituneet kloori ja kloorimonoksidi sieppaavat otsonimolekyylistä sen kolmannen happiatomin. Näin otsonikerroksen oheneminen etenee.

Sitten ryhdyttiin keksimään kloorifluorihiilivedyille korvaavia, muun muassa kylmälaitteiden koneistoihin soveltuvia aineita. Hetki jo huokaistiin, kun kaupalliseen käyttöön tulivat halogenoidut kloorifluorihiilivedyt (HCFC),

fluorihiilivedyt (HFC) ja

perfluorihiilivedyt (PFC).

Suo siellä, vetelä täällä. Ne osoittautuivat kasvihuonekaasuiksi, mistä johtuen niiden tuotannosta ja kulutuksesta pyritään EU:ssakin eroon ensi vuoden alusta lukien. Vuonna 2010 sovittiin viimeksi vastaavista konkreettisista globaaleista toimista.

Tavallisesti otsoniaukkouutinen tulee Etelänapamantereen yläilmakehää koskevana, mutta 3.10.2011 Ilmatieteen laitoksen uutinen koski maapallon toista puoliskoa.

Saman vuoden maaliskuussa

pohjoisen pallonpuoliskon päälle syntynyt otsoniaukko syveni ennätyksellisesti yläilmakehän poikkeuksellisen kylmyyden ja otsonia tuhoavien

klooriyhdisteiden korkeiden pitoisuuksien yhteisvaikutuksesta.

Tilanne säilyi pitkälle kevääseen saakka; 80 prosenttia

otsonikerroksen keskiöstä 18–20 kilometrin korkeudessa oli tuhoutunut.

Tämä meitä suomalaisiakin koskettanut yhden kevättalven tapahtumasarja on pidettävä mielessä, kun valvotaan Montrealin pöytäkirjan pohjalta

sovittujen toimenpidetiukennusten riittävyyttä tavoitteena otsonikerroksen toipuminen vuoteen 2050 mennessä.

Tälle ympäristöteolle kaivataan muita esimerkiksi kelpaavia toimenpiteitä.

ERKKI PULLIAINEN

Kirjoittaja on emeritusprofessori

ja tietokirjailija.

Avaa artikkelin PDF