MT:n päätoimittaja hakee uutta uraa eduskunnasta
Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro, 61, on vilkasliikkeinen mies.
Pari viikkoa sitten hän ilmoitti jättävänsä tammikuun lopulla MT:n päätoimittajan tehtävät ja siirtyvänsä muihin tehtäviin MTK:hon ennen eläkkeelle jäämistään, mutta nyt hän on jo ehdolla eduskuntaan.
”Asiat liittyvät toisiinsa sen verran, että lähtemiseni lehdestä aikaistui muutamalla kuukaudella. Reilumpaa näin”, Kontro kommentoi.
Ehdokkuus oli siis virallista päätöstä vaille valmis, kun Kontro ilmoitti, ettei aio jäädä vielä eläkkeelle, vaan aikoo jatkavansa ”yhteiskunnallista vaikuttamista eri foorumeilla”.
Helsingissä asuva Kontro nimettiin virallisesti ehdokkaaksi Uudellemaalle lauantaina Tuusulassa, missä keskustan piirikokous täydensi ehdokaslistaansa.
Ehdokas myöntää, että taustalla oli sekä pyyntöä että pyrkyä.
”Pystyin nyt lähtemään ehdolle ja uskon, että kokemuksellani on käyttöä eduskuntatyössä.”
Uudeltamaalta ovat nyt eduskunnassa Antti Kaikkonen ja Paula Lehtomäki. Kontro uskoo viiden keskustalaisen menevän läpi ja tähtää itse sijoille 3.–4.
Hän toivoo myös Matti Vanhasen lähtevän mukaan. ”Hän saisi yhden paikan pelkästään ihan omilla äänillään.”
Innokasta metsämiestä ja maaseudun asioita aitiopaikalta seurannutta Kontroa kiinnostavat erityisesti vihreisiin elinkeinoihin eli maa- ja metsätalouden asiat, byrokratian purkaminen etenkin ympäristöhallinnossa sekä aluepolitiikka. Myös Uusimaa on vahvaa maatalousaluetta, hän huomauttaa.
Yksittäistä tavoitetta ei ole, koska yksittäinen kansanedustaja toimii osana ryhmää.
Tärkein kysymys eduskunnassa olisi kuitenkin Suomen talous.
”Seuraava eduskunta ja hallitus joutuvat ratkaisemaan yhtä Suomen historian suurimmista talouskriiseistä. Lamasta nouseminen vie parhaassakin tapauksessa useita vuosia. Tilanne on sama kuin vuonna 1991, jolloin keskustajohtoinen hallitus siivosi sinipunahallituksen konkurssipesää.”
Kontro on ollut vaaleissa ehdolla ennenkin: europarlamenttivaaleissa vuonna 2004.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
