"Pohjalla ollaan ja itsetunto yhä kadoksissa" – keskustan johdon sähköpostit vuosivat Iltalehteen, puoluesihteeri syyttää sisäisessä ryhmässä vuotajia yrityksestä vahingoittaa puoluetta - ”vuodetut viestit loukkaavat meitä kaikkia"
"Perussuomalaisten myrkyllisyys meitä kohtaan ei ole vain taktinen valinta, vaan he nostavat oman joukkonsa moraalia", kirjoittaa keskustan vaikuttaja Ossi Martikainen julkisuuteen vuodetuissa viesteissä.
Annika Saarikko kirjoittaa keskustan ydinryhmälle, että keskusta on nyt sillassa. Ilmaisu on peräisin kreikkalais-roomalaisesta painista, jossa siltaan heitetty painija on lähellä lopullista tappiota. "PS on heittänyt meille haasteen, tanssiin kutsun. Kuntavaaleissa on mahdollisuus kaataa hallitus. Jos kepu ei saa tarpeeksi ääniä, he lähtevät ja saamme punavihreän hallituksen nurin”, kirjoittaa Saarikko Iltalehden julkaisemassa sähköpostiketjussa. Kuva: Sanne KatainenIltalehti uutisoi, että keskustan sisäiset viestit paljastavat katastrofitunnelmat kuntavaalien alla.
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ei puolueen ydinryhmän viestiketjussa peittele, että tilanne on huono: "Pohjalla ollaan ja itsetunto yhä kadoksissa", Saarikko kirjoittaa puoluejohdolle ja muutamalle muulle vastaanottajalle.
Pitkässä viestiketjussa ajatuksia on vaihdettu esimerkiksi otsikolla ”Ei valoa tunnelin päässä”.
"Perussuomalaisten myrkyllisyys meitä kohtaan ei ole vain taktinen valinta, vaan he nostavat oman joukkonsa moraalia. Siellähän koetaan, että keskusta vei heiltä vaalivoiton hedelmät 2019, ja sieltä se katkeruus kumpuaa. Heille kuntavaalit ovat kostovaalit; kosto, kauna, katkeruus jylläävät yleisönosastoissa ja somessa", puoluevaikuttaja Ossi Martikainen kirjoittaa.
Myös muiden kirjoittajien viesteistä käy ilmi, että keskustalaiset pitävät perussuomalaisia ongelmanaan numero yksi. PS:lla on paitsi kova gallup-kannatus, myös ennätysmäärä vaaliehdokkaita.
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen kommentoi sähköpostien vuotamista Keskustan kenttäväen faceryhmässä:
"Vuodetut viestit loukkaavat meitä kaikkia yhdessä, teko on ikävä ja sillä on haluttu satuttaa puoluetta. On hyvin surullista, että näin on toimittu. Emme kuitenkaan anna vuotajalle periksi ja lannistu. Turhautumisen purkausten jälkeen meidän on päinvastoin näytettävä, että olemme tosissamme ja aiomme paitsi menestyä kuntavaaleissa myös saada puolueen kannatuksen nousuun."
Pirkkalaisen mukaan ajankohtainen tavoite on saada kuntavaaleihin ehdokkaaksi sama määrä ihmisiä kuin kuntavaaleissa 2017.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
