Katainen: pedot eivät kuulu pihapiiriin
Jos yhteisymmärrystä ei ole, astuu korpilaki voimaan, sanoi pääministeri Jyrki Katainen torstaina eduskunnan kyselytunnilla, jossa keskusteltiin värikkäästi Suomen petopolitiikasta.Katainen joutui vastaamaan edustaja Jari Lepän (kesk.) kysymykseen siitä, mikä on hallituksen linja petopolitiikassa. Lepän mukaan ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) ja maatalousministeri Jari Koskinen (kok.) antavat julkisuuteen aivan erilaista viestiä.
Katainen väisti kysymyksen sanomalla, että eri linjoja ei ole. Pääministerin mielestä petopolitiikka on ”äärimmäisen tärkeä keskustelunaihe”. Hän kehui suurpetojen hoitosuunnitelmia, joista eri tahojen kesken ollaan yksimieliä.
”Hyväksymme sen, että meillä on petoja, että kanta on elävä. Mutta tämä kanta ei saa ryöstäytyä käsistä”, pääministeri sanoi.
Jos pedot tulevat pihapiiriin, on se Kataisen mukaan merkki siitä, että ne eivät enää käyttäydy niille ominaiselle tavalla.
”Jos yhteisymmärrystä ei ole, astuu korpilaki voimaan”, Katainen sanoi ja viittasi väitettyihin susien salatappoihin.
Kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.) kantoi huolta susien tappamista metsästyskoirista ja korvausten viipymisestä. Hän ihmetteli myös, miten tapettujen koirien arvo oikein määritellään. Ministeri Koskinen sanoi, että hän ei tiedä arvonmäärityksen perusteilta ja lupasi kysyä asiaa asiantuntijoilta.
Ympäristöministeri Ville Niinistö vahvisti kyselytunnilla, että ympäristöministeriö ajaa edelleen metsästyskieltoja Etelä-Suomeen perustettaville uusille luonnonsuojelualueille. Asiaa kysyi Niinistöltä kansanedustaja Eero Reijonen (kesk.). Reijonen on eduskunnan eräkerhon puheenjohtaja.
Niinistö kuitenkin rahoitteli epäilijöitä sanomalla, että ennen asetusten antamista kuullaan kaikkia sidosryhmiä.
Maatalousministeri Jari Koskinen puolestaan arvosteli ympäristöministeriön linjaa epäsuorasti sanomalla, että koko maassa pitäisi olla samat metsästyssäännöt.
Niinistö puolestaan totesi, että asetusten valmistelu perustuu viime kaudella hyväksyttyyn luonnonsuojelulain muutokseen, jonka valmisteli silloinen ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.).
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

