vierasyliö Tiedonsaanti ruuanalkuperästä paranee

Kuluttajat tekevät itse omat

valintansa ja tarvitsevat päätöksenteon tueksi riittävät tiedot.

Suuri osa kuluttajista toivoo nykyistä kattavampia tietoja elintarvikkeiden alkuperästä. Kuluttajat ovat yhä kiinnostuneempia siitä, mistä ruoka tulee, missä ja miten se on tuotettu ja tehty sekä minkälaisen reitin se on kulkenut kuluttajan ruokapöytään.

Elintarvikealan toimija voi aina halutessaan vapaaehtoisesti

ilmoittaa elintarvikkeen tai sen ainesosien alkuperämaan. Myös vapaaehtoisesti annettavien tietojen täytyy olla oikein, eikä niillä saa johtaa kuluttajaa harhaan.

Voimassa oleva lainsäädäntö edellyttää, että elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava, jos sen ilmoittamatta jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan.

Valmistusmaa ei välttämättä

ole sama kuin alkuperämaa. Elintarvikkeen, jonka olennainen ainesosa on ulkomaista alkuperää ja jonka valmistuskäsittely

Suomessa on vähäistä, valmistusmaa on Suomi, mutta olennaisen ainesosan alkuperämaa täytyy ilmoittaa.

Eräiden elintarvikkeiden

alkuperän ilmoittaminen on säädetty erityislainsäädännössä pakolliseksi. Esimerkiksi

naudanlihan alkuperämaa on ilmoitettava silloinkin, kun se on Suomi.

Eviran ohjeen mukaan myös muun lihan alkuperä tulee

ilmoittaa. Tämä koskee myös marinoitua ja maustettua lihaa.

EU-lainsäädäntö velvoittaa ilmoittamaan myös muun muassa

kananmunien, kalastus- ja vesiviljelytuotteiden, tuoreiden hedelmien ja kasvisten sekä hunajan alkuperämaan tai -alueen.

Elintarviketietojen antamista kuluttajille koskeva EU-lainsäädäntö on hiljattain uudistettu niin sanotulla kuluttajainformaatioasetuksella.

Asetusta sovelletaan kaikkiin loppukuluttajalle tarkoitettuihin elintarvikkeisiin, mukaan lukien pakkaamattomat elintarvikkeet sekä ammattikeittiöiden kautta kuluttajalle luovutettavat elintarvikkeet.

Kansallisesti päätetään, missä

laajuudessa tietoja vaaditaan pakkaamattomilta elintarvikkeilta.

Alkuperämerkintöjen osalta

kuluttajainformaatioasetuksen yleinen vaatimus on sama kuin voimassa olevassa lainsäädännössä, eli elintarvikkeen alkuperämaa on ilmoitettava, jos sen ilmoittamatta jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan.

Lisäksi alkuperämaa on

ilmoitettava tuoreessa sianlihassa, lampaan- ja vuohenlihassa sekä siipikarjanlihassa.

Kun elintarvikkeen alkuperämaa ilmoitetaan, eikä se ole

sama kuin pääainesosan alkuperämaa, myös pääainesosan alkuperämaa täytyy ilmoittaa. Jos esimerkiksi voin ilmoitetaan olevan suomalaista, mutta se on tehty tanskalaisesta maidosta, maidon alkuperämaa täytyy

ilmoittaa.

Näitä uusia vaatimuksia

aletaan soveltaa joulukuussa 2014. Komissio antaa kuluvan vuoden loppuun mennessä

tarkemmat säädökset siitä,

miten tuoreen lihan ja elintarvikkeen pääainesosan alkuperämaa ilmoitetaan.

Lihan osalta täytyy erityisesti ottaa kantaa eläimen syntymä-, kasvu- ja teurastuspaikan

huomioimiseen alkuperämaan ilmoittamisessa.

Komission täytäntöönpanosäädösten pohjalta päätetään kansallisesti, missä laajuudessa ja millä tavalla alkuperämaa on ilmoitettava pakkaamattomista elintarvikkeista.

Elintarvikkeiden alkuperämaan ilmoittamisvelvollisuutta laajennetaan asteittain vaikutusarviointien pohjalta. Komissio antaa kuluvan vuoden loppuun mennessä kertomuksen ainesosana käytetyn lihan alkuperämaan ilmoittamisesta.

Ammattikeittiöiden kautta kuluttajalle tarjoiltava liha on lähtökohtaisesti elintarvikkeen ainesosa. Lisäksi komissio antaa

joulukuuhun 2014 mennessä kertomuksen alkuperämaan

ilmoittamisvelvollisuuden

laajentamisesta eräisiin tuoteryhmiin, muun muassa maitoon ja maitotuotteiden ainesosana käytettyyn maitoon.

Komission kertomusten ja niihin liittyvien lainsäädäntöehdotusten pohjalta päätetään kansallisesti, missä laajuudessa ja millä tavalla alkuperämaa on ilmoitettava pakkaamattomista elintarvikkeista, mukaan lukien ammattikeittiöiden kautta

luovutettavat elintarvikkeet.

Alkuperämaan ilmoittaminen luotettavalla tavalla edellyttää toimivaa jäljitettävyysjärjestelmää. EU-lainsäädäntö

edellyttää jo nyt, että elintarvikealan toimijan tulee

tietää, keneltä on hankkinut käyttämänsä raaka-aineet ja kenelle hän on edelleen toimittanut valmistamansa tuotteet.

Suomessa kansallinen elintarvikelaki on jäljitettävyyden osalta hieman tiukempi kuin EU-normi. Elintarvikealan

toimijoilla tulee olla järjestelmä, jonka avulla voidaan riittävällä

tarkkuudella yhdistää tiedot saapuneista ja lähteneistä eristä toisiinsa.

Jäljitettävyyden avulla

voidaan estää määräysten

vastaisten elintarvikkeiden pääsy markkinoille.

Mikäli määräysten vastaisia

tuotteita syystä tai toisesta

kuitenkin pääsee markkinoille, toimivan sisäisen jäljitettävyyden avulla voidaan varmistaa tehokas takaisinveto ja minimoida sekä kuluttajille että

toimijoille aiheutuvat vahingot.

Jäljitettävyydestä on tullut

jossain määrin myös elintarviketeollisuuden kilpailutekijä,

erityisesti lihateollisuudessa.

Teollisuuden omat järjestelmät, joilla se voi todentaa ja osoittaa

raaka-aineiden ja tuotteiden jäljitettävyyden, ovat yleistyneet.

Mahdollisimman avoin ja kaikkien keskeisten osapuolten käytössä oleva jäljitettävyystieto

olisi teollisuuden, valvontaviranomaisten sekä kuluttajien etu. Avoimuus nostaa entisestään suomalaisen ruoan arvostusta.

Tällaisen kehityksen edellyttämät tietokannat ovat suureksi osaksi jo olemassa.

Nyt tarvitaan erityisesti

elintarvikealan sitoutumista avoimuuteen sekä kuluttajien tiedonsaantia tukevia sovelluksia ja palveluita.

ANNE HAIKONEN

VELI-MIKKO NIEMI

Haikonen on lainsäädäntöneuvos ja Niemi elintarviketurvallisuusjohtaja

maa- ja metsätalousministeriön ruokaosastolla.

Avaa artikkelin PDF