Saksan asema vahvistunut ulkomaankaupassa – Suurin tekijä kasvussa Uudenkaupungin autotehdas
Saksan osuus Suomen viennistä kasvoi 15,5 prosenttiin. Viennin arvo tammi- syyskuussa oli lähes 7,3 miljardia euroa, josta henkilöautojen osuus oli 1,9 miljardia euroa.
Viennin arvoa kasvatti olennaisesti Uudenkaupungin autotehdas. Ilman Uudenkaupungin Mercedes-Benzejä viennin arvo olisi kasvanut noin yhdeksän prosenttia. LEHTIKUVA/AFPSaksan asema Suomen tärkeimpänä vienti- ja tuontimaana on vahvistunut, kertoo Tulli. Vienti Saksaan kasvoi tammi-syyskuussa 17 prosenttia ja tuonti Saksasta 11 prosenttia vuoden takaisesta.
Viennin arvoa kasvatti olennaisesti Uudenkaupungin autotehdas. Ilman Uudenkaupungin Mercedes-Benzejä viennin arvo olisi kasvanut noin yhdeksän prosenttia.
Muista tuotteista muun muassa koneiden ja laitteiden sekä papereiden vienti lisääntyi.
Saksan osuus Suomen viennistä kasvoi 15,5 prosenttiin ja osuus tuonnista 15,8 prosenttiin. Viennin arvo oli lähes 7,3 miljardia euroa, josta henkilöautojen osuus oli 1,9 miljardia euroa.
Ero muihin maihin leveni, sillä vienti toiseksi tärkeimpään kauppakumppaniin Ruotsiin lisääntyi vain seitsemän prosenttia. Vienti Venäjälle supistui viisi prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
