Ohrasta saatiin historian paras hehtaarisato
Viime kesä ja syksy olivat lopulta erinomaisia viljanviljelyssä. Ohrasta korjattiin historian korkein hehtaarisato, keskimäärin 3 910 kiloa hehtaarilta, ja kevätvehnää saatiin talteen enemmän kuin koskaan ennen.
Kaikkiaan laareihin kertyi 4,15 miljardia kiloa viljaa, mikä on neljänneksi suurin sato kautta aikain ja suurin neljään vuoteen.
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Tike, julkaisi torstaina ennakkotietoja satotilastosta. Lopulliset luvut saadaan helmikuussa. Tiedot perustuvat tukihakemusten pinta-aloihin ja 2 900 tilalta saatuihin satotietoihin.
Tutkija Anneli Partala Tikestä toteaa, että luvuissa on pientä epävarmuutta. Tike kerää satotiedot 6 000 tilalta. Netin kautta saadut tiedot ovat mukana, mutta vasta neljäsataa tilaa, joilta tiedot kerätään soittamalla.
Viljasato on noussut koko sadan vuoden tilastointihistorian ajan. Ensimmäisen kerran sato ylitti neljä miljardia kiloa vuonna 1990. Vuoden 2000 jälkeen raja on puhkaistu kuudesti, mutta vuosi 1990 pitää edelleen ykköspaikkansa 4,25 miljardilla kilolla.
Viljojen kokonaissato paisui yli 200 miljoonaa kiloa asiantuntijoiden elokuussa antamista arvioista. Nousua on etenkin ohran ja kevätvehnän sadoissa.
Kauraennuste piti kutinsa, mutta syysviljat olivat pettymys. Ala jäi pieneksi ja myöhään ja märissä oloissa kylvetyt syysviljat talvehtivat huonosti. Rukiin hehtaarisato jäi 2 190 kiloon ja syysvehnää saatiin tonni enemmän.
Ruista kertyi laariin vaivaiset 27 miljoonaa kiloa, mistä ehkä 20 miljoonaa kiloa kelpaa leipureille. Vain kerran, vuonna 1994 ruista on korjattu vielä vähemmän. Kotimaista ruista riittää vain joka viidenteen leipään.
Kevätviljoille kesä oli muutoin hyvä, mutta hometoksiineja on taas runsaasti kaurassa. Hankalin tilanne on Pohjois-Pohjanmaalla ja Savossa.
Lähes puolet syksyn viljasadosta on ohraa, 1,94 miljardia kiloa. Ohrasato on iso, muttei vielä ennätys. Viime vuosikymmenen lopulla yllettiin usein kahteen miljardiin kiloon.
Mallastuskelpoista satoa on riittävästi kotimaan tarpeisiin, yli 400 miljoonaa kiloa.
Kauran sato elpyi 14 prosenttia viime vuodesta liki 1,23 miljardiin kiloon. Näin paljon kauraa on saatu viimeksi vuosikymmen sitten. Hehtolitrapaino laski viime vuodesta.
Vehnää korjattiin 888 miljoonaa kiloa, mikä on historian toiseksi suurin vehnäsato. Kevätvehnä paikkasi syysvehnää ja kevätvehnän sato on historian suurin. Laatukin on kohdallaan.
Öljykasvit menestyivät kahden hankalan vuoden jälkeen. Rypsiä ja rapsia puitiin lähes 82 miljoonaa kiloa, kahdeksan miljoonaa kiloa enemmän kuin vuosi sitten, vaikka ala kutistui 5 000 hehtaaria.
VEIKKO NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
