Kirosanoja kannattaa käyttää, mutta vain tositilanteessa: ärrän päristely nostaa kivunsietokykyä
Kirosanat nostavat kivunsietokykyä, mutta vain jos kiroilet muuten säästeliäästi.Voimasanojen käyttö ei ole turhaa.
Keelen yliopistossa Iso-Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että koehenkilöt pystyivät pitämään kättään jäisessä vedessä kaksi kertaa kauemmin, jos he kiroilivat. Neutraalien sanojen käytöllä ei ollut vastaavaa hyötyä. Kiroilevat koehenkilöt myös raportoivat tunteneensa vähemmän kipua.
Toisessa tutkimuksessa taas havaittiin, että ikävät muistot tuntuivat kiroilun jälkeen vähemmän tuskallisilta.
Kiroilu saattaa käynnistää kehossamme niin kutsutun taistele tai pakene -reaktion, mikä vuorostaan vapauttaa kehon omaa kipulääkettä adrenaliinia.
Ärrän päristelyssä on kuitenkin koukkunsa. Ne jotka kiroilevat muutenkin paljon, eivät saa tukalassa tilanteessa kiroilusta juurikaan helpotusta. Voimasanoissa on siis todellista voimaa, mutta vain silloin, kun niitä käytetään säästeliäästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

