Raisio-konserni heikentää kuluvan vuoden näkymiään
Yhtiön mukaan korkea inflaatio ja korkotason nousu ovat vaikuttaneet kuluttajakysyntään.
Raision mukaan korkea inflaatio ja korkotason nousu ovat vaikuttaneet kuluttajakysyntään. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANENRaisio-konserni kertoo heikentävänsä tämän vuoden näkymiään vertailukelpoisen liikevaihdon osalta.
Elintarvikekonserni arvioi vertailukelpoisen liikevaihtonsa olevan edellisen vuoden tasolla tai jäävän hieman sen alle. Aiemmin se arvioi vertailukelpoisen liikevaihdon kasvavan edellisestä vuodesta.
Yhtiön mukaan korkea inflaatio ja korkotason nousu ovat vaikuttaneet kuluttajakysyntään, minkä seurauksena päivittäistavaroiden volyymit ovat laskeneet kuluvan vuoden ensimmäisellä puolikkaalla.
”Näkyvyys markkinan kehitykseen on tällä hetkellä heikko, eikä selkeitä merkkejä markkinaympäristön parantumisesta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ole näkyvissä”, yhtiön tiedotteessa todetaan.
Vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan yhä kasvavan edellisestä vuodesta. Liikevoiton odotetaan olevan noin 21–23 miljoonan euron välillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


