Jätevesiviikko tarjoaa näytöksiä ja neuvontaa
Valtakunnallisella jätevesiviikolla 15.–21.4. järjestetään eri puolilla Suomea jätevesineuvontaa ja puhdistamojen asennusnäytöksiä. Suomen ympäristökeskuksen nettisivuille on listattu viitisenkymmentä tapahtumaa. Monilla paikkakunnilla jätevesiviikko käynnistää kiinteistökohtaisen jätevesineuvonnan sesongin.Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys tiedottaa laajentavansa jätevesineuvontaa Pirkanmaalta Kanta-Hämeeseen. Neuvojat ovat tilattavissa asuinkiinteistöille ja mökeille toukokuun alusta lokakuun loppuun alueilla, joille ei suunnitella viemäröintiä.
Yhdistys myös ylläpitää listaa toimialueensa kuntien jätevesiosaajista eli järjestelmien suunnittelijoista, rakentajista ja huoltopalveluista.
Kolmanneksella jätevesiasiat kunnossa
Kaikilla haja-asutusalueen kiinteistöillä tulisi olla toimiva jätevesijärjestelmä 15.3.2016 mennessä. Kokemäenjoen vesiensuojeluyhdistyksen arvion mukaan vasta kolmanneksella kiinteistöistä asia on kunnossa.
Yhdistys neuvoo kiinteistönomistajia selvittämään nykyisen jätevesijärjestelmänsä iän, kunnon ja toimivuuden. Vain siten voidaan arvioida, tarvitseeko järjestelmä kunnostusta. Pelkät saostussäiliöt eivät riitä jätevesijärjestelmäksi, koska niiden puhdistusteho on ravinteiden osalta usein vain noin 10–15 prosentin luokkaa.
”Vuotavat säiliöt ja jätevesien maahan imeyttäminen muodostavat aina riskin kaivoveden pilaantumiselle”, yhdistyksestä huomautetaan.
Kunnalla on velvollisuus neuvoa
Oman tarkastelun jälkeen kannattaa ottaa yhteyttä kunnan rakennus- tai ympäristövalvontaan ja selvittää kunnan vaatimukset jätevedenkäsittelyn suhteen. Kunnasta selviävät myös viemäriverkoston laajenemissuunnitelmat.
Jos jätevesiremontti tarvitaan, yhdistys neuvoo kääntymään ammattitaitoisen suunnittelijan puoleen. Suunnittelijoiden yhteystietoja voi kysyä omasta kunnasta tai etsiä esimerkiksi vesiensuojeluyhdistysten nettisivuilta.
Jätevesiviikon tapahtumia on koottu nettisivulle http://www.ymparisto.fi. Alueelliset vesiensuojeluyhdistykset on listattu sivustolle http://www.vesiensuojelu.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

