YLIÖ Ympäristöpolitiikka ei saa mennä hakoteille

Meidän ei ole varaa politikoida väärin perustein ja menettää kallisarvoisia luonnonvaroja turhaan tyhjäkäyntiin. Resurssien hukka on pois talouskasvusta ja huoltovarmuudesta, jonka luonnonvarojen kestävä käyttö meille tarjoaa.

Ympäristö- ja ilmastopolitiikkamme kuitenkin laittaa kapuloita rattaisiin, eikä seuraa riittävästi tieteen vastauksia tai niiden epävarmuutta ja olosuhderiippuvuutta. Tähän johtopäätökseen tulin maataloussektorin osalta äskettäin Montpellierissä, jossa kokoontui 750 tutkijaa ja tutkimusinstituuttien edustajaa 74 maasta kolmanteen Climate Smart Agriculture (CSA) – konferenssiin.

Ilmastoälykäs maatalous tarkastelee ruokaturvaa, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja kaasupäästöjen hillintää samanaikaisesti. Näin tulisi olla myös viisaan ympäristöpolitiikan ohjauksessa.

Toteuttaako eurooppalainen ympäristö- ja ilmastopolitiikka ilmastoälykkyyden määritelmää? Panostetaanko kaikkiin kolmeen haasteeseen samanaikaisesti? Tunnistammeko vahvuutemme? Nähdäkseni emme.

Konferenssissa viljelijöiden ääni oli harvojen vastuulla. Epäsuhta symboloi vallitsevaa tilannetta, jossa tutkijat edelleen tekevät tutkimusta ilman toivottua yhteyttä käytännön elinkeinoon ja viljelijöihin. Näin etenkin Euroopassa, jonka CSA-tutkimus todettiin varsin pirstaleiseksi monista tutkimusohjelmista ja -strategioista huolimatta.

Miksi tarvitsemme CSA-tutkimusta ympäristöpolitiikan tueksi? Siksi, että maatalous on erityinen ja haavoittuva sektori, joka on suurten haasteiden edessä ilmastonmuutoksen myötä ja Euroopassa etenkin ilmastopolitiikan johdosta.

Maatalouden tulee turvata ruuantuotanto ja vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Samalla maataloudelta vaaditaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä.

Haluamme kantaa vastuumme ja osallistua. On kuitenkin hyvin epävarmaa, kuinka paljon maatalous voi osallistua kasvihuonekaasujen hillintätalkoisiin. Vallitsevan tutkimustiedon varassa sitovia päästötavoitteita ei sektorille voi asettaa. Maatalouden kaasupäästöt ovat joka tapauksessa tasoittuneet.

Esityksissä koristettiin, että maa- ja metsätalouden maankäyttö on ainoa sektori, jossa hiilidioksidipäästöt ovat laskeneet viimeisten neljän vuosikymmenen aikana. Syyksi todettiin maa- ja metsätaloussektorin tehokkuuden kasvu. Viljelijöiden ja metsänhoitajien työ näkyy tilastoissa.

Eurooppalainen ilmastopolitiikka ja maatalouden heikko asema politiikkakehyksessä oli vieras aihe konferenssissa. Asia on selvästi Euroopan sisäinen, eivätkä edes eurooppalaiset tutkijat olleet valmiita antamaan lukuja realistisiin kaasupäästötavoitteisiin, joita viljelijät kaipaavat.

Myönteistä oli nähdä konferenssissa esitettyjen karttojen perusteella, että eurooppalainen maatalous on esimerkiksi jo varsin metaani-tehokasta, eli metaanipäästöt tuotosta kohti ovat meillä jo varsin alhaiset. Puolestaan Etelä-Aasiassa olisi tehostamisen varaa: eläinravitsemus, jalostus ja eläinten terveys voisi leikata jopa neljänneksen päästöistä.

Olisikin huolehdittava, ettei EU sido itseään epärealistisiin päästövähennystavoitteisiin ja vaikeuta tarpeettomasti oman maataloutensa tuotantoedellytyksiä. Päästövähennysten ja indikaattoreiden tulisi olla linjassa globaalien tavoitteiden kanssa.

Haaste on ajankohtainen, sillä Pariisin ilmastoneuvottelut tavoittelevat sopimusta, jossa kaikki sektorit ja kaikki maat osallistuvat hillintään ja sopeutumiseen. Näin ilmoitti Ranskan hallituksen erityisedustaja Laurence Tubianu konferenssiväelle.

Onko meillä toivoa vastata maatalouden muita sektoreita huomattavasi moninaisempaan ja haastavampaan tilanteeseen? On. Skotlantilaisen professori Pete Smithin mukaan selviämme, kun 1) suljemme satokuilut eli hyödynnämme kasvun mahdollisuudet tuottavilla alueilla; 2) puolitamme ruokahävikin; ja 3) tarkennamme ruokavaliota.

Smith tähdensi, että punaista lihaa voidaan edelleen syödä ja tuottaa, vaikka karjatalouden ilmastopäästöt ovatkin suurimmat suhteessa muuhun maataloustuotantoon ja nimenomaan metaanipäästöjen vuoksi. Tosin laskennan perusteisiin puututtiin puheenvuoroissa. Kuinka hyvin nurmien rooli on huomioitu? Nurmilla on paljon edullisia vaikutuksia ympäristöön ja hiilensidontaan ja tämä tulisi kytkeä laskentaan.

Oleellista on, että nurmibiomassaa saadaan märehtijöiden avulla muutettua proteiiniksi. Ja märehtijöiden vuoksi maaperää pidetään nurmipeitteisenä.

Nurmi puolestaan varastoi hiiltä, mutta määrän arviointi on edelleen hyvin epävarmalla pohjalla. Liian harvoin on menty riittävän syvälle koko juuristovyöhykkeen alueelle maaperän hiili- ja juurimittauksissa.

Malleissa on tarkennettavaa. Ylipäätään hiilenvarastointi maatalousmaihin on vielä herkkä aihe tutkijapiireissä.

Suomen karjatalouden kannalta on merkityksellistä, että eläinravitsemuksen tarkentamisella nähtiin mahdollisuuksia kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Märehtijöiden ruokinta tulisi perustua laadukkaalle nurmirehulle. Laidunnuksen todettiin olevan kannattavinta viileissä ja märissä oloissa. Suomella on siis otolliset luonnonolot tuottaa proteiinia rehevistä nurmistamme märehtijöidemme avulla. Tästä Smith oli samaa mieltä.

Kaiken kaikkiaan meillä Pohjois-Euroopassa on luonnonvaroja tarjolla biotalouden rattaisiin ja kohti talouden elpymistä. On osattava käyttää viisaasti luontopääomaa. Tähän tarvitsemme vankkaa luonnonvarojen tutkimusta, joka viedään käytännön tasolle – pelloille, metsiimme ja eläinsuojiin.

Vahva tiedeperustainen ja käytännön olot tunnistava politiikka vie oikeaan suuntaan ja turvaa tulevaisuutemme.

Liisa Pietola

Kirjoittaja on MTK:n ympäristöjohtaja ja maanviljelyskemian

ja -fysiikan dosentti.

Avaa artikkelin PDF