Uudet rakennukset tekivät metsätilasta kodin ja työpaikan
Autotallina, kalustosuojana ja verstaana toimiva halli sulautuu metsäiseen ympäristöön. Rakennus on viimeistelyä vaille valmis. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkistoASIKKALA (MT)
Pekka Kotilainen osti metsätilan Ruotsalaisen rannasta 18 vuotta sitten. Metsästystä ja kalastusta harrastava mies alkoi viihtyä paikalla niin hyvin, että päätti pian muuttaa sinne asumaan.
Kotilainen muutti samalla lähemmäksi työpaikkaansa. Kotilainen hoitaa ja hakkaa päätoimenaan omaa ja suvun metsää. Uudella tilalla oli tiedossa paljon tekemistä, sillä 80 hehtaarin alue oli ollut huonolla hoidolla vuosikymmeniä.
Tilaan kuuluu vanha päärakennus, jota Kotilainen aluksi käytti tukikohtanaan. Uuden talon paikka löytyi lähempää rantaa.
”Jos vanhaa alat korjaamaan, et saa ikinä uutta”, Kotilainen perustelee.
Kun asuinrakennus oli valmis, oli aika huolehtia välineistä.
”Piti saada joku katos ja varasto. Rompetta on paljon, se on aika välttämätön rakennus.”
Kotilainen suunnitteli itse tallin, johon sopisi ajaa sekä traktorin että auton ja jossa vielä mahtuisi liikkumaan. Kattorakenteita kannattavat pilarit jakavat hallin keskeltä kahtia. Toinen puoli on yksityistalouden autotalli, toinen traktorille.
Halli lämpenee tulevaisuudessa maalämmöllä. Sama, 400 metrin putki kerää lämpöä rannan tuntumasta myös asuintaloon.
”Haluan käyttää työajan metsässä rämpimiseen enkä itseni lämmittämiseen.”
Lämmin halli on mukava talvisten askareiden aikana. Kotilainen tekee paljon energiapuuharvennuksia omalla hakkuukoneella. Kone teettää säännöllisesti pieniä huoltotöitä.
Hallissa on oltava tehokas poistoilmaimuri, koska tilassa käynnistetään autoa ja muita polttomoottorikoneita. Samasta syystä sisäpinnat pitää tehdä palamattomasta aineesta. Runko on katettu sisäpuolelta kipsilevyillä. Seinän eristeenä on 15 senttiä selluvillaa.
Tallin hinnaksi Kotilainen arvioi noin 1 000 euroa neliöltä. Oma työ lähes joka vaiheessa teki hankkeesta edullisen. Toisaalta rakennuksen ulkoasuun on panostettu, vaikka sen tarkoitus on ensisijaisesti käytännöllinen. Ulkoseinä on verhoiltu leveällä vaakalaudoituksella hirsitalomaisen vaikutelman hakemiseksi.
Kotilainen on hyvin tyytyväinen lopputulokseen.
”Tuo sopii paikalleen hyvin. Ei sitä halua pihalleen sellaista, joka ei sopeudu luontoon.”
Rakentaminen on pitkäjänteinen investointi, kuten kaikki metsätalouden panostukset. Rakennuksista on hyötyä käytännön töissä, mutta niiden voi myös laskea kohottavan metsätilan arvoa.
”Metsätalouden rakennuksen tarpeellisuus riippuu siitä, kuinka iso tila on, kuinka kaukana metsästä asuu ja tekeekö töitä itse vai teettääkö niitä muilla.”
Kotilaisen etäisimmät työmaat sijaitsevat noin 80 kilometrin päässä. Niitä varten ei kannata tehdä erillistä tukikohtaa.
Halli on puoliksi metsätalouden kirjanpidossa. Se tarkoittaa, että sen kustannuksista puolet voi vähentää metsäverotuksessa. Yhdeltä vuodelta rakennuksen hinnan maksimipoisto on 10 prosenttia.
Rakennustyö alkaa olla viimeistelyvaiheessa. Halli pitää kytkeä vielä maalämpöjärjestelmään ja katto eristää. Ovien automatisoimiseksi paikalle tarvitaan sähkömies.
Sauna on seuraava hanke. Sitäkin varten on puuta varattu.
”Tämä talvi on ensimmäinen, kun sirkkelisahaa ei tarvitse tilata.”
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
